Nyt se varmistui! Hannu Manninen kilpailee kuudensissa olympialaisissaan – Muistatko vielä mistä kaikki alkoi?
Suomen joukkue huomiseen yhdistetyn kilpailuun Pyeongchangissa on julkistettu.
Joukkueessa nähdään yksi koko Suomen olympiajoukkueen kokeneimmista urheilijoista, 39-vuotias Hannu Manninen.
– Eeron(Hirvonen) ja Ilkan(Herola) valinnat olivat selvät jo ennen harjoituksia. Muun kolmikon osalta oli hyvin vaikea tehdä valintaa. Jouduimme ajattelemaan hieman karsintahyppyjemme ulkopuolelta asioita. Leevi (Mutru) jäi tällä kertaa joukkueen ulkopuolelle, Suomen yhdistetyn joukkueen päävalmentaja Petter Kukkonen kertoi olympiajoukkueen Twitter-tillillä.
Manninen kilpailee valinnan myötä jo kuudensissa olympialaisissaan. Ensimmäistä kertaa hän oli mukana 15-vuotiaana Lillehammerin olympialaissa 1994.
Keskiviikon kilpailussa hypätään yksi hyppy normaalimäestä ja hiihdetään 10 kilometriä.
”Eeron ja Ilkan valinta olivat selvät jo ennen harjoituksia. Muun kolmikon osalta oli hyvin vaikea tehdä valintaa. Jouduimme ajattelemaan hieman karsintahyppyjemme ulkopuolelta asioita. Leevi jäi tällä kertaa joukkueen ulkopuolelle.”
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu