Suru-uutinen: Ensimmäisen haamumailin juossut Bannister on kuollut – teki merkittävän uran myös urheilun jälkeen
Sir Roger Bannister on kuollut Oxfordissa, Englannissa, 88 vuoden iässä.
Britti tunnetaan ensimmäisenä mailin (1609 metriä) alle neljän minuutin juosseena urheilijana. Bannister juoksi vuonna 1954 ”haamumailin” aikaan 3.59,4. Ennätyksenä se ei pysynyt kuin 46 päivää, kun Australian John Landy rikkoi sen Turussa. Paikka yleisurheilun historiassa oli joka tapauksessa sinetöity.
Ennätysmies ei voittanut urallaan mitaleita olympialaisissa. Helsingissä 1952 hän sijoittui 1500 metrillä neljänneksi. Bannister myös päätti uransa melko nuorena, vain 25-vuotiaana, vuonna 1954 voitettuaan kultaa Bernin EM-kilpailuissa.
Hän keskittyi urheilu-uransa jälkeen opiskeluun ja valmistui lääkäriksi. Hänestä tuli lopulta huipputason neurologi.
Vuonna 2011 Bannisterilla diagnosoitiin Parkinsonin tauti.
Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja, itsekin kova keskimatkojen juoksija Sebastian Coe sanoikin kyseessä olevan surullinen päivä urheilulle.
– Sukupolvestani ei löydy yhtäkään urheilijaa joka ei olisi inspiroitunut Rogerista ja hänen saavutuksistaan radalla ja sen ulkopuolella, Coe sanoi.
Lähde: BBC
First athlete to break the 4-minute mile, and a brilliant neurologist for 4 decades. He told me the latter meant far more to him than the former. A remarkable man.
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”

