UFC-konkari vihjaili tulevasta kolmannesta ottelusta WWE-järkäleen kanssa – ”Olkaa vain kärsivällisiä”
Entinen UFC:n raskassarjan mestari Frank Mir lupasi faneilleen tekevänsä kaikkensa, että saisi järjestettyä vielä kolmannen ottelun WWE:n ja vapaaottelupromootion huippusuosittua tähtiottelijaa Brock Lesnaria vastaan.
Jenkkikonkari mielii edelleen päätöstä ottelutrilogialle Lesnarin kanssa. Miehet kohtasivat kahdesti 2000-luvun puolella, ja kummatkin onnistuivat nappaamaan keskinäisistä mittelöistä yhdet voitot.
Ensimmäisen kerran UFC-tähdet ottivat yhteen vuonna 2008, jolloin lukkopainispesialisti Mir päihitti WWE-jättiläisen polvilukolla. Reilun vuoden myöhemmin Lesnar tasasi tilit kaatamalla vastuksensa teknisellä tyrmäyksellä.
Raskassarjan mestareiden välisestä paremmuudesta jäi täten ilmaan vielä useita kysymyksiä. Vaikka fanit ovat toivoneet kolmatta ottelua jo vuosien ajan, eivät Lesnar ja Mir ole otelleet 2010-luvulla kertaakaan.
Jo 38-vuoden ikään ehtinyt Mir ei ole silti luopunut ajatuksesta. Kumpikaan veteraanikamppailijoista ei ole tällä hetkellä UFC:n sopimuksen alla. Amerikkalainen tietää kuitenkin sen, että ottelu Lesnarin kanssa kiinnostaisi epäilemättä sekä vapaaottelun kärkipromootiota että faneja.
– Haluaisin varmistaa, että kolmas ottelu Brock Lesnaria vastaan tulee tapahtumaan. Olkaa vain kärsivällisiä. Brock pitää rahasta, enkä usko minkään muun kuin ottelun minua vastaan tienaavan hänelle enemmän pay-per-view-ostoja. Uskon ottelun järjestyvän suorastaan itsestään näiden taloudellisten seikkojen vuoksi, Mir vakuutti Bloody Elbowin tuoreessa haastattelussa.
Lähde: Bloody Elbow
- New Yorkin maratonilla järkyttävä kuolemantapaus – viimeiset viestit koskettavat
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”