Ei kai taas! UFC-huippulupaus sössi jälleen painonpudotuksensa – sai tuntuvan rangaistuksen
UFC:n naisten korsisarjan huippulupaus MacKenzie Dern ei osunut painoon UFC:n Brasilian otteluillan punnitustilaisuudessa.
Useasti UFC-uransa mittaan painonpudotuksessa epäonnistunut jenkkiottelija astui vaa’alle jopa reilut seitsemän paunaa eli yli kolme kiloa ylipainoisena.
Brasilian urheilukomissio määräsi Dernin luovuttamaan ottelupalkkiostaan 10 prosenttia vastustajalleen Amanda Cooperille. UFC vaati lisäksi Dernin tilipussista vielä toiset 20 prosenttia Cooperille.
Punnitusmokasta huolimatta Dernin ja Cooperin ottelua ei peruttu. Naiset kohtaavat toisensa lauantaina Rio de Janeirossa UFC 224 -illassa.
Cooper tölväisi Twitterissä vastustajaansa nolosta virheestä painonpudotuksen kanssa.
– En ole shokissa siitä, että Dern missasi painon. 7,4 paunaa on kuitenkin häpeällistä kaikille ammattilaisille. Hän ei pääse tästä pois. Matsi tulee toteutumaan, nainen latasi.
Kyseessä oli jo kolmas kerta, kun moninkertainen brasilialaisen jujutsun maailmanmestari Dern ei ole osunut korsisarjan 116 paunan painorajaan. Ennen UFC-uraansa Dern saapui kahden eri ottelun punnituksiin ylipainoisena.
Lähde: MMA Fighting
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”