Shokki! UFC:n huippulupaus ei osunut painoon – Liverpoolin illan pääottelu vaarassa?
Kuva: Getty Images
UFC:n välisarjan huippulupaus Darren Till ei osunut 170 paunan eli 77 kilon painorajaan lauantaina Liverpoolin otteluillan punnitustilaisuudessa. Isäntäkaupungin edustaja tuomittiin menettämään osa palkkiostaan vastustajalleen, ja hänelle iskettiin uusi varsin tiukka painoraja.
Liverpoolin kovasti hehkutetun otteluillan päämittelö oli kaatua odottamattomaan yllätykseen – isäntäkaupungin kasvatti Till asteli vaa’alle reilusti ylipainoisena.
Mies kertoi lehdistölle, että hänen perhepiirissään tapahtui yllättävä hätätapaus kesken painonpudotuksen. Välisarjan painoluokkaan poikkeuksellisen suurikokoinen Till menetti keskittymisensä ja painonveto meni pieleen.
Tillin ja potkunyrkkeilyn entisen maailmanmestarin Stephen ”Wonderboy” Thompsonin pääottelu oli tapahtuman kannalta niin merkittävä, että UFC päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun. Tillille annettiin vielä yksi mahdollisuus: hänen on osuttava 188 paunan rajaan sunnuntaina ylimääräisessä punnituksessa.
Ottelun on näillä näkymin edelleen tarkoitus tapahtua niin sanotussa ”catchweight”-painoluokassa, eli yhdistelmäpainossa. 170 paunan rajaan osunut Thompson päätti hyväksyä vastustajansa virheen ja suostui otteluun.
Liverpoolilainen superlupaus ei ole kuitenkaan vielä päässyt pälkähästä. Till myönsi medialle lauantaina, että ei ole varma, pääseekö hän edes 188 paunan rajaan sunnuntaina.
UFC-lupauksen mukaan hänen painonsa oli alkanut nousta välittömästi lauantain ensimmäisen punnituksen jälkeen, kun hän alkoi taas juoda vettä. Till kertoi medialle, että painonvedon jatkaminen saattaa vaarantaa hänen terveyttään.
Lähteet: MMA Fighting, MMA Junkie
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”