Raju kohu: Kolme paralympiaurheilijaa hyllytetty epäiltynä seksuaalisesta hyväksikäytöstä – Mukana ollut joukkueenjohtaja teki itsemurhan!
Brasilian urheilupiireissä velloo melkoinen kohu.
Kolme pyörätuolikoripallojoukkueen jäsentä on hyllytetty syytettynä joukkuetoverinsa seksuaalisesta ahdistelusta. Lisäksi tapauksessa mukana ollut joukkueenjohtaja on riistänyt hengen itseltään.
Brasilian lajiliitto on vahvistanut hyllytetyiksi pelaajiksi kolminkertaisen paralympiakävijä Lia Martinsin, sekä Denise Eusebion ja Geisa Vieiran.
– CBBC (Brasilian pyörätuolikoripallon lajiliitto) on päättänyt hyllyttää mainitut pelaajat. Tarkoituksena on suojella heitä ja varmistaa heidän oikeutensa puolustautua asiassa, liiton puheenjohtaja Valdir Soares de Moura sanoi.
Pelaajien oli tarkoitus olla mukana joukkueessa elokuussa Saksassa pelattavissa MM-kisoissa.
Ahdistelu – jonka uhrin nimeä ei ole kerrottu – tapahtui joukkueen harjoitusten päätteeksi Sao Paolossa helmikuussa 2017, mutta valitus asiasta on tehty vasta nyt.
Brasilialaislehti O’Globo kertoo kolmikon repineen uhrin pyörätuolistaan lattialle ja riisuneen tämän vaatteet. Sen jälkeen he hyväksikäyttivät häntä kumisella peniksellä.
Tapauksessa mukana olleen joukkueenjohtaja Gracielle Silvan kerrotaan pitäneen uhria paikallaan. Hänet tunnistettiin tapauksesta pikaviestipalvelu WhatsAppissa levinneistä kuvista.
Silva teki itsemurhan asian tultua julkisuuteen toukokuun lopussa.
Uhri on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.
Yksi syytettyinä olevista pelaajista, Lia Martins, on lajin suuri tähti Brasiliassa.
– Se oli huono vitsi ja nyt tämä tuhoaa koko elämäni, Martinsin kerrotaan sanoneen.
Lähde: insidethegames.biz
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”