Seksuaalinen häirintä halutaan kitkeä urheilusta – ”Jokaisella on oikeus urheilla ilman pelkoa tai ahdistusta”
Kuva: Getty Images
Urheiluministeri Sampo Terhon mukaan seksuaaliseen häirintään urheilussa on oltava nollatoleranssi. Jokaisella on oikeus urheilla ilman pelkoa.
Opiskelijoiden Liikuntaliitto kertoi aiemmin tällä viikolla tiedotteessaan, että suomalaiset naisurheilijat ovat joutuneet vakavan seksuaalisen häirinnän kohteeksi korkeakouluopiskelijoiden EM-kisoissa Portugalissa.
– Urheilussa täytyy olla nollatoleranssi seksuaaliseen häirintään ja epäasialliseen käytökseen. Jos tällaista toimintaa havaitaan, on siihen puututtava nopeasti ja määrätietoisesti. Jokaisella on oikeus urheilla ilman pelkoa tai ahdistusta, sanoo urheiluministeri Sampo Terho.
Seksuaalinen häirintä urheilussa on Terhon mukaan valitettavasti ollut arka ja vaiettu ilmiö. Myöskään häirinnän laajuutta Suomessa ei tunneta. Tapausten julkituloa hankaloittaa se, että häirinnästä valituksen tehnyt urheilija kohtaa kielteisiä reaktioita, kuten vähättelyä.
– Yhdenkään urheilijan ura ei saa päättyä siksi, että he kokevat olonsa epämiellyttäväksi tai turvattomaksi. Häirinnästä kertomisen kynnys on saatava matalammaksi. Siksi ministeriö on päättänyt rahoittaa Väestöliiton uutta Et ole yksin -palvelua, jonka tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä epäasiallista käytöstä ja häirintää urheilussa. Et ole yksin -palvelu tarjoaa matalan kynnyksen tukea nettisivun kautta chatissa tai puhelimitse urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on yhdessä Olympiakomitean ja Suomen urheilun eettisen keskuksen kanssa käynnistänyt toukokuussa liikuntajärjestöille suunnatun kyselyn, johon on sisällytetty kysymyksiä muun muassa järjestöjen toimista häirintätapauksissa. Kyselyn yhteenveto valmistuu syksyllä. Lisäksi ministeriö rahoittaa seuratasolle suuntautuvaa aihetta koskevaa selvitystä, joka käynnistyi kesällä. Selvityksen toteuttaa Jyväskylän yliopisto yhteistyössä muun muassa SUEKin, Olympiakomitean ja Suomen Valmentajien kanssa.
– Ministeriössä on ryhdytty erilaisiin toimenpiteisiin häirintään puuttumiseksi. Myös liikunta- ja urheilusektorin tulee kehittää toimiaan tämän ongelman ratkaisemiseksi. Tehtävänämme on luoda jokaiselle turvallinen liikuntatoimintakulttuuri, sanoo Terho.
– Muutoksen aikaansaamiseksi on myös äärimmäisen tärkeää, että asiasta keskustellaan. Vaatii rohkeutta kertoa tapahtuneista väärinkäytöksistä.
Lähde: Tiedote
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”