Ruotsin kuuluisa doping-kärynnyt yleisurheilija palasi ääneen
Venäjää alunperin edustanut, mutta Ruotsin kansalaiseksi vaihtanut ex-yleisurheilija Ludmila Engquist palasi takaisin julkisuuteen vuosien poissaolon jälkeen.
Nainen kärysi aikanaan dopingista vaihdettuaan yleisurheilusta kelkkailuun. Sitä aiemmin hän oli doping-vaikeuksissa jo Ruotsin Malmössä, kun hän ja kolme muuta venäläistä yleisurheilijaa jäi doping-lastin kanssa kiinni Ruotsin tullille. Tämän jälkeen urheilijat vielä pakoilivat virkamiehiä tuntikausia. Venäläisten taustahenkilö otti syyt niskoilleen doping-aineista ja urheilijat pääsivät pälkähästä.
Enquist sairastui ensin rintasyöpään 1999, mutta palasi takaisin kilpakentille kelkkailijana. Vuonna 2001 tapahtunut doping-käry lopetti ruotsalaisen kilpauran kuitenkin lopullisesti.
Kirje Expressenille kertoo nykytilanteesta
Enquist katosi julkisuudesta kärynsä jälkeen ja eli hiljaiseloa. Nyt Enquist on lähettänyt ruotsalaislehti Expressenille kirjeen, jossa pahoittelee kaikkea tapahtunutta. Hän toivoi lisäksi, että hänet unohdettaisiin.
– Olisin siitä niin kiitollinen. En ole enkä ole koskaan ollut mitenkään erityinen.
– Olen kärsinyt vuosien ajan vaikeasta masennuksesta ja kärsin yhä syövän jälkiseurauksista. Toivon vain, että saisin elää tyynesti ja rauhallisesti ne vuodet, jotka luoja minulle vielä suo sekä viettää aikaa perheeni ja oikeiden sekä hyvien ystävieni kanssa, Engquist kirjoittaa.
Engquist toteaa myös häpeävänsä käryään edelleen.
– Kärsin yhä seurauksista, enkä varmaan saa ikinä anteeksi. Monen ruotsalaisen mielestä olen se Pirun Venäläinen Joka Douppasi. Se sattuu valtavasti, koska pidän Ruotsia kotimaanani, jota rakastan.
– Minulla ei kuitenkaan ole oikeutta kutsua Ruotsia kodikseni, vaikka sydämessäni tunnen niin. Minun täytyy vain elää tämän kanssa, Engquist päättää kirjeensä ja toteaa samalla vetäytyvänsä julkisuudesta lopullisesti.
LUE MYÖS:
- Ylen talvilajien tv-tiimi julki – asiantuntijatiimiin nimekkäitä vahvistuksia
- Suomen yleisurheilussa merkittävä nimitys – urheilijoiden arki keskiössä
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Suru-uutinen: Heikki Mälkiä on kuollut
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Heili Sirviö koki rajun kaatumisen MM-kisoissa – julkaisi nyt videon
- Mikael Granlund teki NHL-historiaa – seuraennätys uusiksi
- IS: Naurua ja noottia – Remi Lindholmilta uusi kommentti Susanna Penttilän bussista
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Jonna Sundlingilta huolestuttava tunnustus ennen MM-talvea
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Entinen pikajuoksija Annimari Korte valittiin MM-kisoihin – erikoinen yksityiskohta paljastui
- Kulissipaljastus: Wilma Heltelä nukkui pommiin MM-kisoissa – aamulla alkoi melkoinen operaatio
- Jonna Sundlingilta huolestuttava tunnustus ennen MM-talvea
- Silja Kosonen joutuu maahan, jossa ei voi olla oma itsensä
- Mullistaako tämä superpuku yleisurheilun? Uusi keksintö kuohuttaa urheilumaailmaa
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Paina nimi mieleen! Krista Pärmäkosken suojatti huippukunnossa hiihtokauden alla
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Erik Kulstad paljasti Suvi Minkkisen hurjan muutoksen – tekniikassa oli isoja puutteita