Mo Farah osallistuu legendaariselle Lontoon maratonille: ”Siellä juokseminen on minulle erityistä”
Sir Mo Farah osallistuu ensi vuonna Lontoon maratonille. Juoksijatähti on kerännyt rohkeutta kohdata maailman parhaat kestävyysjuoksijat. Loppusyksystä juostu Euroopan ennätys Chicagon maratonilla sai 35-vuotiaan Farahin itsevarmaksi.
Tokion vuoden 2020 olympialaisten maratonille tähtäävä britti oli tänä kevänä Lontoon kisassa kolmas.
– Ilokseni voin vahvistaa, että osallistun ensi vuoden Lontoon kisaan jälleen. Siellä juokseminen on minulle erityistä, koska juoksen fanieni edessä kotikaduillani. Euroopan ennätyksen rikkominen antoi minulle tarvittavan luottamuksen kohdata maailman parhaat maratonjuoksijat.
– Lontoossa on aina maailmanluokan reitti ja uskon, että he pistävät taas parastaan. En malta odottaa tätä haastetta, Farah iloitsi Sky Sportsilla.
Lontoon maraton on Lontoossa vuodesta 1981 lähtien järjestetty kilpailu, joka juostaan vuosittain huhtikuussa ja se kuuluu World Marathon Majors -sarjaan.
Lontoon maratonin yhteydessä kerätään merkittävä summa hyväntekeväisyyteen. Maraton on maailman suurimpia vuosittaisia rahankeräystapahtumia.
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”