Suomalaisnuoret huimassa iskussa big airissa
Kuva: Getty Images
Nuorten freeskijoukkue teki huimaa tulosta Eurooppa Cupissa Itävallan Kreischbergissä.
Kaksi päiväisessä kilpailussa ensimmäisenä kilpailtiin slopestyle. Parhaimpana suomalaisena toiseksi sijoittui Kuura Koivisto, ensimmäisen ranin 89,00 pisteellä. Kilpailun kuudennelle sijalle ylsi Simo Peltola (74,67) ja kahdeksanneksi Aki Vallioniemi (68,33). Voittoon laski isäntämaan Hannes Rudiger ja kolmanneksi Iso-Britannian Harris Booth.
Torstaina kilpailtu big air toi ensimmäisen voiton nuorelle freeskilaskijalle Kuura Koivistolle. Ensimmäisellä kierroksella Kuura tempaisi ilmoille fakie tupla 1080 tuplagrapilla ja toisella kierroksella puhdas tuplakorkki 1260 sinetöi voiton. Myös Peltola sijoittui upeasti viidenneksi. Kilpailun toiseksi ylsi Uuden-Seelannin Jacob Tapper-Norris ja kolmanneksi itävaltalainen Hannes Rudiger.
– Koivisto suoritti kaksi erilaista hyppyä ja otti uransa ensimmäisen voiton Eurooppa cupissa. Myös Peltolan suoritus oli huima, sillä harjoituksissa tapahtui paha kaatuminen ja silti ylsi viidenneksi, kommentoi valmentaja Juha Mourujärvi.
Tuomas Kivari 12:s, Toni Leonard 15:s ja Aki Vallioniemi 23:s.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan