Suomella tilaisuus ajaa pelaajia sisään EM-karsinnoissa: ”Miten valtavat aukot paikataan?”
Naisten lentopallomaajoukkue pääsee pelaamaan EM-karsintojen kaksi viimeistä otteluaan täysin vailla paineita, sillä joukkue on varmistanut paikkansa kisoissa jo kaksi kierrosta ennen karsintojen päätöstä.
Suomi kohtaa toiseksi viimeisessä ottelussa lauantaina Tshekin, ja ottelussa on hyvä tilaisuus saada uusia pelaajia mukaan pelaavaan kokoonpanoon. Joukkueen pitkäaikainen kapteeni Pauliina Vilponen on lopettanut ja muutamalla avainpelaajalla on loukkaantumisia.
– Naisten maajoukkueeseen on tullut sellainen kulttuuri, että on todella vaikea kuvitella, että kun peli alkaa, niin joukkue ei pelaisi täysillä. Enemmän mietityttää se, miten Vilposen ja Piia Korhosen jättämät valtavat aukot paikataan, tavallaan myös Noora Kososen, koska hänkin nousi pelaavaan seitsikkoon. Suomi on kyllä monessa pelissä jo näyttänytkin osaamisensa, ja tilanne voi olla hyväkin, että he pääsevät pelaamaan nyt ilman paineita, sanoo Ruudun lentopalloselostaja Toni Flink.
Tshekin karsinnat ovat menneet alakanttiin, mutta joukkue taistelee yhä pääsystä kisoihin lohkon muiden maiden Ruotsin ja Viron kanssa.
– Tshekki oli ennen karsintojen alkua suurin suosikki tässä lohkossa, ja he ovat edelleen mielestäni kovin joukkue. He ovat hävinneet kaikki pelinsä 2-3, mutta heillä on yhä mahdollisuus päästä EM-kisoihin. Suomi ei kuitenkaan varmasti halua ”pettää” Ruotsia ja Viroa pelaamalla huonosti ja antamalla Tshekille helppoja pisteitä, Flink sanoo.
Naisten EM-karsintaottelu Tshekki-Suomi nähdään Ruudussa suorana lähetyksenä lauantaina kello 20.
LUE MYÖS:
- Mikael Granlund teki NHL-historiaa – seuraennätys uusiksi
- IS: Naurua ja noottia – Remi Lindholmilta uusi kommentti Susanna Penttilän bussista
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Jonna Sundlingilta huolestuttava tunnustus ennen MM-talvea
- Kulissipaljastus: Wilma Heltelä nukkui pommiin MM-kisoissa – aamulla alkoi melkoinen operaatio
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Entinen pikajuoksija Annimari Korte valittiin MM-kisoihin – erikoinen yksityiskohta paljastui
- Silja Kosonen joutuu maahan, jossa ei voi olla oma itsensä
- Mullistaako tämä superpuku yleisurheilun? Uusi keksintö kuohuttaa urheilumaailmaa
- Uskomaton suomalaishetki MM-kisoissa – pitkän odotuksen jälkeen kultaa!
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Entinen pikajuoksija Annimari Korte valittiin MM-kisoihin – erikoinen yksityiskohta paljastui
- Kulissipaljastus: Wilma Heltelä nukkui pommiin MM-kisoissa – aamulla alkoi melkoinen operaatio
- Silja Kosonen joutuu maahan, jossa ei voi olla oma itsensä
- Mullistaako tämä superpuku yleisurheilun? Uusi keksintö kuohuttaa urheilumaailmaa
- Jonna Sundlingilta huolestuttava tunnustus ennen MM-talvea
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Erik Kulstad paljasti Suvi Minkkisen hurjan muutoksen – tekniikassa oli isoja puutteita
- Paina nimi mieleen! Krista Pärmäkosken suojatti huippukunnossa hiihtokauden alla
- Nuorten maailmanmestari – seuraava suomalainen olympiavoittaja?