Yhdistetyn maailmanmestari Hannu Manninen yllätti uusien lajien parissa – Haastaa videolla myös Sami Jauhojärven kilpailuun!
Yhdistetyn maailmanmestari Hannu Manninen kilpaili viikonloppuna uudessa lajissa Seinäjoen tekojääradalla.
Kalevan Kierros on kuuden lajin yhteiskilpailu, jossa pisteet lasketaan matemaattisilla kaavoilla siten, että lajit ovat mahdollisimman tasapuolisia keskenään. Ensimmäisenä kilpailtiin luistelukilpailuun, johon oli ilmoittautunut yli 280 luistelijaa.
Mannisen luistelukuntoa oli pohdittu ennen luistelua, mutta taitoa ja kuntoa löytyi hienosti. Manninen tuli kahdella kirikierroksella toiseksi ja loppuajoissa kolmanneksi.
Kalevan kierros jatkuu läpi vuoden ja muina lajeija nähdään hiihto, suunnistus, soutu, pyöräily ja juoksu.
Manninen voitti triathlonin ikäryhmänsä Suomen mestaruuden 2016 puolimatkalla Joroisissa ajalla 4.20.
Miestä haastateltiin tapahtuman yhteydessä ja hän haastoikin entisen maastohiihtäjän Sami Jauhojärven mukaan tapahtumaan.
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu