Bandyliigassa mestaruusmaalin ampunut Saku Hämäläinen valittiin pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi

JPS:n Saku Hämäläinen on valittu Bandyliigan pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi. Hämäläinen teki kahdeksaan pudotuspeliotteluun 10 maalia ja 12 tehopistettä. Hämäläinen nousi esiin pudotuspelien tärkeillä hetkillä viettäen kahta kahden maalin iltaa JPS:n noustua kahdella pakkovoitolla tiukasta sarjasta finalistiksi ja lopulta ratkaisi jatkoajalla mestaruuden JPS:lle.
– Ekat kampparipelit oli aika hiljasta. Tiesin, että ne maalit tulee vielä sieltä, kun on ollut paikkoja. Piti vain luottaa omaan tekemiseen eikä turhautua. Kun sain onnistumisia, niistä sai lisää virtaa. Muutenkin tuntui hyvältä pelata, kun sai olla terveenä, Hämäläinen selvittää omaa kevättään.
Jyväskylässä on jo pitkään tehty hyvää juniorityötä ja joukkue on ollut kärkikahinoissa useamman vuoden. Toistaiseksi nuori joukkue ei ole aivan ollut valmis mestariksi, mutta tänä keväänä joukkue kasvoi vihdoin riittävän hyväksi.
– Olihan matka tänne ihan huikee. Kausi on ollut haastava meille ja lähti todella huonosti liikkeelle. Sitten saatiin koko ajan peliä paremmin kulkemaan. Kauden lopulla alkoi pelaaminen olla jo uomissaan ja täytyy olla tyytyväinen kauden kulkuun ja siihen, että kausi oli nousujohteinen. Parina edellisenäkin vuonna on ollut mestaruus lähellä. Nyt sattui kaikki palaset loksahtamaan kohdalleen.
Lähde: Jääpalloliiton tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Hirvittävää luettavaa – Jelena Välbeltä hyytävä viesti meille kaikille
- Legenda ulkomailta latasi Ylelle suoran väitteen Emil Ruusuvuoren todellisesta tasosta
- Timmissä kunnossa – kolmiloikkaaja Jessica Kähärä yllätti näyttävällä kuvalla vartalostaan
- Anni Vuohijoki avautui järkyttävästä kokemuksestaan – kohtasi ”ihmisyyden pahuuden”
- Sieltä se tuli – Johannes Kläbon suusta shokeeraava viesti Norjan hiihdolle
- Kohuaituri Viivi Lehikoinen astui esiin – lähetti selvän viestin näistä ihmisistä
- Valtava muutos: Ella Junnilalta pysäyttävä paljastus tilanteestaan
- Iivo Niskanen tylytti tätä miestä IS:lle – itse ei lähtisi tähän leikkiin
- Itkuhan siinä tuli – Wilma Murrolla melkoinen ilta
- Se loppui siihen – suomalainen MM-kisajuoksija vahvisti kovan ratkaisunsa
- Itkuhan siinä tuli – Wilma Murrolla melkoinen ilta
- Sara Lappalainen riisui kaiken – esitti sitten suoran pyynnön
- Kohuaituri Viivi Lehikoinen astui esiin – lähetti selvän viestin näistä ihmisistä
- Veera-tytär myönsi Ylelle totuuden Teemu Selänteestä
- Se loppui siihen – suomalainen MM-kisajuoksija vahvisti kovan ratkaisunsa
- Venäjältä kuuluu kummia – Aleksandr Bolshunov veti johtopäätöksensä
- Timmissä kunnossa – kolmiloikkaaja Jessica Kähärä yllätti näyttävällä kuvalla vartalostaan
- Sieltä se tuli – Johannes Kläbon suusta shokeeraava viesti Norjan hiihdolle
- Radikaalimpi linja kuin Putinilla – hiihtotähti Veronika Stepanovilta raju ulostulo
- Anni Vuohijoki avautui järkyttävästä kokemuksestaan – kohtasi ”ihmisyyden pahuuden”