Suomalaisuimari on kauhonut uuden maailmanennätyksen!
Vaasassa kisatuissa Kvarken Games -uinneissa isäntäseura Vaasan Uimaseuran Nader Khalili kauhoi 1500 metrin vapaauinnissa vammaisuinnin maailmanennätyksen!
17-vuotias Nader Khalili paransi 1500 metrin vapaauinnin ennätystään roimasti Kvarken Games -kisoissa sunnuntaina. Hän kellotti maratonmatkalla reilut kymmenen sekuntia kovemman ajan kuin edellinen ennätys tammikuulta. Pitkällä altaalla sunnuntaina syntynyt tulos 17.35,34 on S14-luokassa maailmanennätys.
Kehitysvammaisten luokassa Khalili kuuluu Suomen Paralympiakomitean nuorten paralympiaryhmään ja Team Tokio -ryhmään sekä Uimaliiton aikuisten vammaisuintimaajoukkueeseen. Tammikuussa 2019 Khalili sai tunnustusta urheilijauralleen, kun hänelle myönnettiin Suomen vammaisurheilu- ja liikuntajärjestön Vuoden Urheiluteko -palkinto.
Vaasalainen teki arvokisadebyyttinsä viime kesänä parauinnin EM-kisoissa Dublinissa, joista parhaana sijoituksena oli kahdeksas sija 200 metrin vapaassa. Lähes kaikkien matkojen S14-luokan Suomen ennätystä hallussaan pitävä Khalili tähtää kohti Tokion paralympialaisia 2020. Kehitysvammaisten S14-luokka on ollut paralympiauintien ohjelmassa jälleen vuodesta 2012, mutta Suomella ei ole ollut edustusta tässä luokassa Lontoossa eikä Riossa.
Lähde: Uimaliitto
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”