Nyrkkeilyn SM-kisat ovat aiempaa yhdenvertaisemmat – tähtinyrkkeilijä mielissään: ”Askel eteenpäin”
Kuva: Getty Images
Helsingin Tarmoa edustava hallitseva Elina Gustafsson, 27, odottaa innolla uudistuneita nyrkkeilyn Suomen mestaruuskilpailujen välierä- ja finaalitapahtumia, jotka isketään tulevana viikonloppuna 11.-12. toukokuuta Töölön Kisahallissa.
Sarjassa 69 kiloa nyrkkeilevä Elina Gustafsson nousee SM-kehään lauantaina Tuusulan Nyrkkeilyseuran Tiina Peltosta vastaan. Jos Gustafsson voittaa, niin sunnuntain finaaleissa hän kohtaa joko seurakaverinsa Anu Lammin tai Väkevä Boxing Teamin Emma Kirjokiven.
– Odotan SM-kisoja mielenkiinnolla, niihin on panostettu paljon ja vaikuttaa erittäin hyvältä. Kisahallissa on varmasti hieno fiilis otella, Gustafsson kertoo.
– Sillä ei ole merkitystä, vaikka olisi seurakaveri vastassa finaalissa. Kehässä keskitytään olennaiseen eli ottelemiseen.
Uudistusta ja yhdenvertaisuutta
Nyrkkeilyn SM-kilpailut otellaan ensi kertaa kahtena eri viikonloppuna. Alku- ja puolivälieräottelut nyrkkeiltiin jo 13.-14. huhtikuuta ja tulevan viikon lopputurnauksessa mukana ovat vain parhaista parhaat suomalaisnyrkkeilijät.
Kilpailujen järjestäjät Helsingin Tarmo, Kirkkonummen Nyrkkeilykerho ja Borgå Boxing ovat panostaneet järjestelyissä myös nais- ja miesottelijoiden yhdenvertaisuuteen.
– Yhdenvertaisuuden lisäämisessä meillä on ollut kolme pääkohtaa. Ensinnäkin ottelutamme miehiä ja naisia vuorotellen. Aiemmin SM-kisoissa on ollut käytäntö, että naiset ottelee päivätilaisuuksissa ja miehet iltatilaisuuksissa, SM-projektiryhmän Miika Forsström kertoo.
– Palkitsemme kilpailujen parhaan nyrkkeilijän. Muissa SM-kilpailuissa on palkittu paras mies ja paras nainen. Myös kaikki muut erikoispalkinnot ovat sukupuolivapaita. Nyrkkeilyssä on ollut yhä käytössä vanha merkintäjärjestelmä, jossa on ollut esimerkiksi sarja 69 kiloa ja naiset 69 kiloa. Myös tämän asian olemme korjanneet, eli nyt on miehet 69 kiloa ja naiset 69 kiloa.
Viime vuoden Euroopan mestaruuden lisäksi vuonna 2016 MM-pronssia saavuttanut Gustafsson ottaa uudistukset mielissään vastaan.
– Kisajärjestäjät ovat tehneet hyviä muutoksia kuulutuksessa ja palkintojen jakamisessa. Juuri tuollaiset pienet huomiot ja muutokset on askel eteenpäin. Hienoa työtä, Gustafsson sanoo.
Myös Kansainvälinen olympiakomitea on ajanut vahvasti yhdenvertaisuutta nyrkkeilyssä. Naisten nyrkkeily nousi olympialajiksi vuonna 2012. Lontoon ja Rion olympialaisissa naisten sarjoja oli mukana vain kolme, mutta Tokiossa naiset kamppailevat viidessä painoluokassa.
Gustafssonin painoluokka 69 kiloa on yksi naisten uusista olympiapainoluokista.
– Sinne tähdätään ja täysillä tietenkin!
SM-välierät isketään tulevana lauantaina ja loppuottelut sunnuntaina. Molempina päivinä ottelutilaisuudet alkavat kello 13.00 ja 17.30. Gustafssonin lisäksi mestaruuksia tavoittelevat Suomen muutkin huippunumet, kuten Mira Potkonen, Muhammad Abdilrasoon, Satu Lehtonen ja Krenar Aliu.
Lähde: SM-kisojen tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä