Purjehduksen EM- ja Master MM-mitalit ratkottiin Espoossa!
Kuva: Getty Images
Lightning-luokan Euroopan mestaruudesta ja Master-purjehtijoiden maailmanmestaruudesta kilpailtiin kuluneella viikolla Espoon Nuottaniemessä varsin vaihtelevissa sääolosuhteissa. Avoimen Euroopan mestaruuden vei Ched Proctor (USA) miehistöinen ja Mastereiden voittoon purjehti Javier Conte (Argentiina).
Kolmannessa lähdössä hylkäyksen saanut Conte miehistöineen taisteli voittoon kahden pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen Yhdysvaltojen Todd Wakeen. Argentiinalainen Conte, joka on myös hallitseva ILCA maailmanmestari, voitto kolme kuudesta kilpailusta. Pitkään johtoa pitänyt Bill Mauk (USA) koki vaikeuksia viimeisessä kilpailussa ja sijoittui lopulta kolmanneksi. Parhaiten sijoitttunut eurooppalainen venekunta oli sijan 12. saavuttanut kreikkalainen Dimitris Petikidis. Suomalaisista parhaiten menestyivät Matti Aalto (TP), Pyry Aalto ja Risto Pesola sijalla 19.
Master maailmanmestaruudesta kilpailtiin Euroopan mestaruuden rinnalla. Lightningluokassa Master maailmanmestaruudesta kilpailevat kipparit, joiden ikä on yli 55 vuotta miehistöllä, joiden kokonaisikä ylittää 130-vuotta. Proctor, joka voitti saman mestaruuden vuonna 2017 Ecuadorissa lähti puolustamaan mestaruuttaan voittoisasti jatkaen hallitsevana Mastersina. Miehistönsä Meredith Killion ja William Faude kanssa purjehtinut Proctor otti niukan yhden pisteen voiton Tom Allenista (USA), joka purjehti siskonsa Jane Allenin ja tyttärensä Shelby Allenin kanssa. Allen johti kilpailua ensimmäisen päivän jälkeen, mutta jäi lopulta toiselle sijalle voittaen kolmanneksi sijoittuneen Larry MacDonaldin (CAN) neljällä pisteellä. Suomalaisista miehistöistä viidentoista parhaan joukkoon ylsi Henry Elfving (LPS), Anton Ahanen ja Esa Pukki sijalle 13 sekä John Winquist (NJK), Miimu Airaksinen ja Georg Tallberg sijalla 15.
Lähde: Purjehdusliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Kilpakumppani lausui Ilkka Herolalle tylyt sanat ladulla – peli oli selvä
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Dorothea Wiererin touhu ällistyttää – selostajat eivät olleet uskoa silmiään
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista