Veli-Matti ”Aku” Partanen voitti maantiekävelyn 30 kilometrin Suomen mestaruuden Savonlinnassa loistoajalla 2.07.33. Sitä kovempaa Suomessa on matkan koskaan kävellyt vain Partanen itse. Hän voitti vuosi sitten edellisen Suomen mestaruuden SE:llä 2.07.04, jolla hän oli kauden päätteeksi maailmantilaston ykkönen.

SM-kilpailu käveltiin Savonlinnan keskustan tuntumassa hellesäässä, jota alkumatkasta viilensi kevyt sadekuuro. Partanen karkasi heti alusta omaan vauhtinsa ja vei voiton ylivoimaisesti. Urjalan Urheilijoiden Aleksi Ojala oli toinen ajalla 2.14.14.

– Ilman kosteus oli pahempi kuin helle. Ihan eivät voimat nyt riittäneet Suomen ennätyksen tekoon. Vielä kahdeksan kilometriä ennen maalia luulin, että pystyn kiristämään SE:n, mutta aivan loppuun asti rypistys ei riittänyt, Partanen sanoi.

Partanen aloitti kilpailun erittäin kovaa, mutta pudotti sitten vauhtia valmentajansa Valentin Konosen ohjeiden mukaan.

– Kaksi ensimmäistä kilometriä menivät vähän liian kovaa, mutta Vallu huusi, että ota vähän iisimmin. Niistä kilometreistä ei jäänyt ”happoja” jalkoihin. Viime vuoden SE-kävely oli vaan ihan nappionnistuminen, eikä sellaisia kävellä joka kerta, Partanen totesi.

Partanen on jo valittu Dohan MM-kilpailujen 50 kilometrille. Savonlinnan kilpailu oli yksi kova harjoitus matkalla kohti kauden päätavoitetta ja kertoi, että kaikki on syksyä ajatellen aikataulussa.

– Kävelen 30-50 kilometriä kovaa kerran viikossa. Tämä oli yksi harjoitus. Kilpailussa toki saa itsestään paljon enemmän irti kuin harjoituksissa. Syksyn 50 kilometriä ajatellen treenit ovat menneet hyvin, Partanen sanoi.

Ojala tähtää MM-kilpailujen 20 kilometrille

Aleksi Ojala on hylännyt ajatuksen yrittää rikkoa 50 kilometrin MM-raja tällä kaudella. Hänen ajatuksissaan välkkyy 20 kilometrin MM-rajan alittaminen Leedsissä kuluvan kuun lopussa. Ojalan ennätyson 1.23.16, kun MM-raja on 1.22.30.

– Tähän kisaan asti jatkoin samanlaista harjoittelua, kuin teen 50 kilometrille. Nyt tästä eteenpäin aletaan hakea vauhteja 20 kilometriä varten, Ojala sanoi.

Savonlinnan SM-kilpailua Ojala kuvaili ”ihan mukavaksi lenkiksi”.

– Pidin sellaista tasaisen hyvää vauhtia, Ojala tuumi.

Lähde: Urheiluliiton tiedote