Meri-Maari Mäkinen jäi alkueriin Lontoon MM-altaassa
Kuva: Getty Images
Meri-Maari Mäkisellä jäi sadan metrin vapaauinnin ennätys noin puolen sekunnin päähän parauinnin MM-kisoissa Lontoossa lauantaina. Hän ui aikaan 1.25,88 ja sijoittui S7-luokassa 19:nneksi.
– Perustekemistä. Sellainen terävyys nyt puuttuu, ei ihan tule ulos sitä, mitä tiedän, että voisi tulla. Mutta olen tyytyväinen siihen, että sain koottua itseni tähän vapaauintiin eilisen sekauinnin jälkeen. Tätä oli kiva lähteä uimaan ja se tuntui hyvältä, sellainen pikkunätti uinti, Mäkinen kommentoi.
Hänen viidennet MM-kisat päättyivät tähän. MM-finaaliin vaadittiin nyt 21 uimarin kisassa todella kovat lukemat, 1.15,34, lähes kymmenen sekuntia Mäkisen omaa ennätystä kovempaa.
– Kun vapaauinnissa saadaan tähdet oikeaan asentoon ja pienet asiat hiottua, niin minulla on kova aika kropassa, mutta ei voida valitettavasti ihan noin kovasta ajasta vielä puhua, eikä tässä finaalipaikka mitenkään tavoitteena ollutkaan, Mäkinen jatkoi.
Siitä Mäkinen oli mielissään, että S7-luokka on kasvanut osanottajamäärissään ja antoi kunnian häntä kovempaa uineille kilpasiskoilleen. Tokion paralympiauintien näyttöjen suhteen hän toivoo saavansa vielä syyskaudelle tilaisuuksia kisata IPC:n hyväksymissä kilpailuissa kotimaassa.
Lähde: Uimaliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun