Pesäpallossa koettiin jälleen uusi ennätys – ”Herättänyt kiinnostusta”
Kuva: Juha Tamminen
Pesäpallon pelaaja- ja tuomarilisenssien määrä on noussut jälleen uuteen ennätykseen kuluvalla lisenssikaudella. Lisenssejä on tähän mennessä lunastettu yhteensä 17 872 kappaletta.
Edellinen ennätys oli viime vuodelta, 17363. Tämän lisäksi 17 000 lisenssin raja on rikottu ainoastaan kaudella 1994.
– Kenttätyöhön tehdyt toiminnalliset panostukset näkyvät voimakkaasti. Lisenssikausi jatkuu maaliskuun loppuun saakka ja uusia harrastajia pyritään saamaan mukaan talvikaudella tavoitteena ensi vuoden kesän pelit. Lähellä on 18 000 lisenssin rajan rikkoontuminen, Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Arto Ojaniemi iloitsee.
Kasvun painopiste on matalan kynnyksen toiminnassa ja harrastetoiminnan puolella. Mitä enemmän lisenssimäärä kuitenkin kasvaa, sitä useamman pelaajan Ojaniemi uskoo löytävän kilpaurheilun pariin.
– Haasteena on kasvattaa kilpapelaajien määrää, mutta uskon siinäkin positiiviseen kehitykseen. Uusille nuorille kilpapelaajille räätälöity tulokaslisenssi on herättänyt kiinnostusta ja niitä on hankittu mukava määrä.
Kansallispelin tulevaisuudenkuvan tavoitteet on asetettu lajin 100-vuotisjuhlavuoteen 2022. Tähtäimessä on voimakas harrastajamäärien kasvu ja toiminnallinen eteenpäinmeno.
Lähde: Pesäpalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Käsittämätön tapaus – lehmän potkaisu keskeytti alppihiihtäjän kauden
- Sikaria, aurinkolasit ja olut – suomalaistähti ihastutti maailmalla
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta