Upeaa! Antti Pihlakoski jatkaa Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksessa kovalla äänivyöryllä – ”Työtä, jota olen tehnyt arvostetaan”
Kuva: Getty Images
Antti Pihlakoski jatkaa Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) hallituksessa. Pihlakoski sai jatkopestin toiselle hallituskaudella äänestyksen toiseksi parhaalla äänimäärällä, 125 äänellä.
– Näyttää siltä, että työtä, jota olen tehnyt arvostetaan. Olen ollut paljon mukana IAAF:n antidopingtyössä ja vetänyt siellä tiukkaa linjaa, sitä porukka näyttää arvostavan, Pihlakoski sanoi.
Pihlakosken mukaan myös viime kesänä Tampereella onnistuneesti läpi viedyt 19-vuotiaiden MM-kilpailut olivat jääneet kongressiväen mieleen.
– Suomi tunnetaan edelleen yleisurheilumaana ja sillä on paikka yleisurheilumaailman sydämessä. Minulla on näissä tehtävissä ollut myös hyvät edeltäjät Carl-Olaf Homén ja Ilkka Kanerva, Pihlakoski sanoi.
Dohan kongressi antoi jatkopestin myös IAAF:n puheenjohtajalle, ex-huippujuoksija Sebastian Coelle. Hänet valittiin jatkamaan IAAF:n presidenttinä seuraavat neljä vuotta ilman vastaehdokkaita.
Coe nousi IAAF:n johtoon Pekingin kongressissa 2015. Silloin hän kukisti äänestyksessä Sergei Bubkan, joka sai Dohassa jatkopestin IAAF:n varapuheenjohtajistossa. Sinne nousivat myös Ximena Restrepo Kolumbiasta, Geoffrey Gardnerin Uudesta-Seelannista ja Nawaf Al Saudin Saudi-Arabiasta.
Restreposta tuli samalla IAAF:n historian ensimmäinen naisvarapresidentti.
Kilpailujärjestelmä seuraava kärkihaaste
Pihlakosken mukaan IAAF:n johdon alkava toimikausi ei näytä yhtä haasteelliselta kuin edellinen. – IAAF on selvittänyt pahimmat ongelmat. Kuluneen toimikauden aikana on rakennettu hyvä perusta tulevaisuudelle Meillä on hyvä uusi hallinto, johon ensimmäisenä lajiliittona maailmassa IAAF tavoittelee yhtä paljon miehiä ja naisia, Pihlakoski sanoi. – Alkavan kauden haaste on kilpailujärjestelmän kehittäminen niin, että se on kaikille ymmärrettävä ja kiinnostava kaikilla eri tasoilla, eli maailman, maanosien ja kansallisella tasolla. Kilpailutoiminta on kaiken yleisurheilutoiminnan selkäranka, Pihlakoski sanoi. Pihlakosken ohella IAAF:n hallitukseen valittiin Hiroshi Yokokawa (Japani), Anna Riccardi (Italia), Nan Wang (Kiina), Adille Sumariwalla (Intia), Nawal El Moutawakel (Marokko), Abby Hoffman (Kanada), Sylvia Barlag (Hollanti), Alberto Juantorena (Kuuba), Willie Banks (Yhdysvallat), Raul Chapado (Espanja), Dobromir Karamarinov (Bulgaria) ja Beatrice Ayikoru (Uganda). Lähde: Urheiluliiton tiedoteLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus