Miesten 10 000 metriä: Kisat päätökseen
Yleisurheilun MM-kisat
Miesten 10 000 metriä
Sunnuntai 06.10. klo 20:00
Yleisurheilun ratakilpailujen kuninkuusmatka, 10 000 metrin juoksu on tälläkin kertaa sangen mielenkiintoinen. Matkan tämän vuoden tilastoissa kärkikolmikko koostuu Etiopian tunnetusti kivikovista juoksijoista, mutta Dohassa itse olisin odottamassa Ugandan vastaiskua.
Etiopialta tulee viivalle Hagos Gebrhiwet sekä Yomif Kejelcha. Gebrhiwetillä on enemmän kokemusta viitoselta kuin kympiltä, mutta perusluokka on tullut hyvin selville. Kejelchalla on tältä kaudelta vain yksi kympin juoksu, mutta se sujui Etiopian katsastuksessa vauhdikkaasti. Molemmat etiopialaiset ovat äärimmäisen vaarallisia. Etiopialaisista myös Andamluk Belihu on kova kympin mies.
Kenialaisten kärkimies tälle matkalle on nuori Rhonex Kipruto, joka kellotti keväällä Tukholmassa kympin 26.50 pintaan. Yleisen suuntauksen mukaan Kiprutollakaan ei ole montaa kymppiä tilillään tältä kaudelta, mutta kyvyt ovat tulleet todistetuksi.
Ugandasta ykköskortti on Joshua Cheptegei. Miehellä ei ole tältä vuodelta vielä yhtään kympin juoksua takana, mutta kaksi vuotta sitten Lontoosta hankittu MM-hopea on laadun takeena. Alkuvuodesta Cheptegei voitti maastojuoksun MM-kisoissa sekä henkilökohtaisen että joukkuekilpailun kultaa. Elokuun lopussa Zürichissä juostu vauhtiviitosen voitto vakuutti kyllä siitä, että mies on todella kovassa kunnossa.
Odotan Cheptegeiltä vahvaa juoksua ja pidän miestä kertoimia todennäköisempänä voittajana. Vetosuositus on siis Joshua Cheptegei voittaa kertoimella 3,50.
LYÖ VETO
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”