Upeaa! Suomalaisnyrkkeilijä aloitti hienolla tyrmäysvoitolla MM-kilpailuissa – Valmentajan ohjeet tepsivät: ”Erätauolla painotin”
Kuva: Getty Images
Suomen nyrkkeilyn kärkinimi, kaksinkertainen Euroopan mestari Mira Potkonen aloitti urakkansa MM-kilpailuissa tehokkaasti.
Potkonen sijoitettiin kilpailun ykkösrankattuna arvonnassa ja sai siten ensimmäiselle kierrokselle vapaa-arvan. Avausottelussaan hän kohtasi sunnuntaina Sveitsin Sandra Brüggerin, joka oli kukistanut ensimmäisellä kierroksella Indonesian Huswatun Hasanahin pistein.
Potkonen ja Brügger ovat kohdanneet useita kertoja aikaisemmin, joten vastustaja oli molemmin puolin varsin tuttu. Hyvillä mielin avausotteluunsa lähtenyt suomalainen aloitti heti alusta terävästi ja ensimmäinen erä oli selkeää tekemistä. Sveitsiläiselle laskettiin pystystä kertaalleen lukua.
– Erätauolla painotin Miralle, että painetta voisi pitää vielä hieman enemmän ja katsoa selkeät paikat, valmentaja Maarit Teuronen kommentoi ottelun jälkeen tiedotteessa.
Potkonen lisäsi kierroksia toiseen erään ja pääsi osumaan vahvasti. Kehätuomari aloitti luvunlaskun, mutta keskeytti sen sveitsiläisen ollessa kyvytön jatkamaan ottelua. Ottelu päättyi tyrmäysvoittoon toisen erän kestettyä vain puoli minuuttia.
Seuraavaksi Potkonen kohtaa Ecuadorin Marie Jose Palacios Espinozan. Ottelu käydään keskiviikkona.
– Ecuador iski voiton Ranskan Amina Zidanista, mutten ehtinyt vielä katsomaan ottelua. Pitkä vastustaja on tiedossa. Huomenna otamme kevyen taktiikkatreenin ja tiistaina haetaan terävyys kohdilleen, Teuronen arvioi jatkoa.
Voitolla Potkonen varmisti paikan 16 parhaan joukossa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”