Bandyliigan kuukauden pelaaja on valittu – iski huimat 17 maalia kuuteen otteluun
Kuva: Juha Tamminen
JPS:n Riku Hämäläinen on valittu Bandyliigan joulukuun pelaajaksi. Hämäläinen teki kuuteen otteluun 17 maalia ja 20 tehopistettä JPS:n voittaessa viisi kuudesta ottelustaan.
Vaihtuvuus JPS:n pelaajistossa oli melkoisen suuri mestaruuskauden jäljiltä. Jyväskyläläiset ovat kuitenkin tällä hetkellä viidentenä sarjataulukossa vain kaksi pistettä kotiedusta perässä. Uusia pelaajia on nostettu vastuunkantajiksi ja Riku Hämäläinen on vastuusta kiittänyt hyvillä otteilla tehden oman yhden kauden ennätyspisteensä Bandyliigassa jo ennen kuin kausi oli ehtinyt tammikuuhun. Hämäläinen oli joulukuun peleissä ratkomassa JPS:lle useita voittoja omilla henkilökohtaisilla suorituksillaan.
– Joulukuu meni todella hyvin henkilökohtaisesti. Paikat pysyi ehjänä, mieli virkeänä ja tulostakin tuli. Varsinkin Helsingin ottelut Botniaa ja HIFK:ta vastaan olivat joukkueelle tärkeitä voittoja ja itselle tuli samalla tärkeitä onnistumisia. Pohjoisen reissulta saatiin myös hyvät voitot ja itse sain joukkuetta autettua varsinkin Torniossa, jossa oltiin tiukoilla. Taistelupelejä on ollut paljon joissa asenne on ratkaissut. Joukkueen avulla tälläisiä titteleitä voi saada ja olen pystynyt ottamaan kopin annetusta vastuusta, Hämäläinen sanoo.
– Joukkue ei ole ihan niin luisteleva kuin viime vuonna ja henkilökohtaista taitoa lähti pois, mutta joukkueen pitää sopeutua ja pystyä nostamaan isompaan rooliin uusia pelaajia. Moni on tuota kysynyt, että miten se iso vaihtuvuus on vaikuttanut. Me ollaan oppittu elämään sen kanssa ja pyritään saamaan hyvä loppukausi. Ainakin on saanut minuutteja painaa kentällä, että on pitänyt myös olla hyvässä kunnossa. Puolustus pitää saada vielä parempaan kuntoon niin voidaan haastaa paremmin kärkijoukkueet. Pienistä asioista nuo pelit kääntyy.
Joulukuun aikana Hämäläinen ehti käydä myös voittamassa pronssia P21:n MM-kisoissa ollen Suomen paras pistemies tehden viiteen otteluun kuusi maalia.
Lähde: Jääpalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Kilpakumppani lausui Ilkka Herolalle tylyt sanat ladulla – peli oli selvä
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Dorothea Wiererin touhu ällistyttää – selostajat eivät olleet uskoa silmiään