Sääolosuhteet liian haasteelliset: Perinteinen ensilumenlatu on jouduttu sulkemaan – ”Kannattaa nyt pysyä pois”
Haasteellisten sääolosuhteiden vuoksi Lahden perinteinen ensilumenlatu on jouduttu sulkemaan tänä hiihtokautena jo kolmannen kerran toistaiseksi.
– Sääennuste lupailee lähipäiville pientä pakkasta, jolloin lumetus olisi mahdollista aloittaa. Tilannetta seurataan ja sääolosuhteiden jälleen salliessa lähdetään uudestaan kunnostamaan Urheilukeskuksen alueella sijaitsevaa ensilumenlatua sekä lumettamaan Karpalomäkeä ja stadionin aluetta, liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas kertoo.
Ahokkaan mukaan ladulta kannattaa nyt pysyä pois, jotta vältytään henkilö- ja välinevahingoilta.
– Pitkään jatkunut lämmin ja kostea ilmanala on jälleen pehmentänyt latupohjaa, ja maata on paikoin näkyvissä Ahokas jatkaa.
Lahden 1,5 kilometrin mittaisella ensilumenladulla iso määrä innokkaita hiihtäjiä on kuitenkin jo ehtinyt hiihtämään haasteellisista sääolosuhteista huolimatta. Ensilumenlatu avattiin hiihtäjille alkujaan 1.11.19.
Lähde: Lahden kaupunki
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”