Valenciassa nähtiin hurja juoksukilpailu – Maailman- ja Euroopan ennätykset rikki!
Image: Getty Images
Kenian Rhonex Kipruto voitti Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) tiejuoksusarjan 10 kilometrin kilpailun Valenciassa ME-ajalla 26.24. Kilpailussa kolmanneksi juossut Sveitsin Julien Wanders kohensi matkan Euroopan ennätyksen lukemiin 27.13.
Kipruto alitti 14 sekunnilla Kenian Joshua Cheptegein joulukuun alussa Valenciassa juokseman ME:n 26.38, jota IAAF ei ollut vielä virallisesti hyväksynyt ME-tulokseksi. Cheptegein juoksussa oli käytössä eri reitti kuin Kipruton kilpailussa.
Kipruto, 20, juoksi ensimmäiset 5 kilometriä 13.18, joka alittaa matkan tiejuoksun ME:n. Jälkimmäinen 5 kilometriä kulki 13.06, mutta sitä ei voi noteerata ME:ksi. Toiseksi kilpailussa juoksi Kenian Benard Kimeli ajalla 27.12 ja kolmanneksi Wanders EE-ajalla 27.13. Myös kaksi vuotta sitten juostu edellinen 10 kilometrin tiejuoksun Euroopan ennätys 27.25 oli Wandersin nimissä.
Naisten kilpailussa koko kenialainen kärkitrio alitti puoli tuntia: Sheila Chepkirui oli nopein kaikkien aikojen tilaston toiseksi nopeimmalla ajalla 29.46. Rosemary Wanjiru ja Norah Jeruto olivat toinen ja kolmas samalla ajalla 29.51, ja nousivat kaikkien aikojen tilastossa kolmannelle sijalle.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Suomeen MM-kultaa – Aleksi Leppä ratkaisi trillerin edukseen
- Pahasti kaatunut Elian Lehto takaisin suksille – tiimi joutui toppuuttelemaan
- Terrorismista tuomittu valittiin Norjan MM-joukkueeseen – oikeus antoi luvan
- Donald Trumpille karu takaisku – tuomari pysäytti jättihankkeen
- Pikajuoksutähti sairastui vakavasti – ”Tuntuu kuin olisin menettänyt kaiken”
- MT: Tero Pitkämäki paljasti jättitappiot – keihäslegendojen yritys vaikeuksissa
- SE-mies Samuli Samuelsson lopettaa uransa – nyt edessä uusi rooli
- Riitta-Liisa Lassila: merkittävä muutos!
- Petter Northug vaihtaa lajia – kohuottelu järjestetään joulukuussa
- Aleksandr Bolshunov maailmancupiin? Valmentaja paljasti radikaalin ratkaisun
- Suomen maajoukkueurheilija teki uuden aluevaltauksen – ryhtyi artistiksi
- Suomen joukkue julki – Suvi Minkkinen ja viisi muuta haastavat ampumahiihdon huiput
- Reetta Hurskeelta vihdoin iloinen uutinen – ”Reetta 2.0 on tekeillä”
- SE-nainen sai esikoisen valmentajansa kanssa – ”olemme ylpeitä”
- Hiihdon maailmancupiin kaavaillaan shokkiavausta – tähdet varoittavat boikotista
- Suomalaisgolfin historiallinen hetki sai varmistuksen
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Saksan hiihtotähti antoi positiivisen dopingnäytteen – nyt hän nimeää kaksi syyllistä
- Entinen sprinttitykki Ylen riveihin – Katri Lylynperältä veikeä viesti kilpakumppaneille
- Florida Panthersin loukkaantumishuolet kasvavat – suomalaiselle uusi takaisku