Terrorismista tuomittu valittiin Norjan MM-joukkueeseen – oikeus antoi luvan
30 vuoden vankeustuomion saanut Arfan Bhatti, 49, on saanut poikkeusluvan jäädä pois oikeusistunnoista osallistuakseen shakin maailmanmestaruuskilpailuihin.
Norjalaislehti Dagbladetin mukaan Bhatti edustaa Norjaa vangeille tarkoitetussa MM-turnauksessa, vaikka hänen terrorismiin liittyvä oikeusprosessinsa on edelleen kesken.
Bhatti tuomittiin tammikuussa osallisuudesta Oslossa kesällä 2022 tehtyyn terrori-iskuun. Hän on ollut mukana suunnittelemassa myös muita terrori-iskuja.
Bhatti on valittanut saamastaan tuomiosta. Oikeuskäsittely jatkuu siis edelleen, mutta shakkikilpailun ajaksi hänelle on myönnetty lupa olla poissa istunnoista.
Kyse ei ole matkasta ulkomaiselle kilpailupaikalle. Vankien shakin MM-kisat järjestetään internetissä, ja Bhatti osallistuu turnaukseen suoraan vankilasta.
Norjalla on kilpailussa kaksi joukkuetta. Bhatti kuuluu Ullersmon vankilan joukkueeseen, ja toinen norjalaisryhmä osallistuu Frolandin vankilasta.
Vankien maailmanmestaruusturnaus järjestetään vuosittain, ja siihen osallistuu joukkueita eri puolilta maailmaa.
Vuoden 2024 kilpailussa oli mukana peräti 116 joukkuetta 51 maasta. Mestaruuden vei tuolloin Yhdistyneet arabiemiraatit.
Bhattin asianajaja on perustellut asiakkaansa osallistumista sillä, että shakki tarjoaa mielekästä ja merkityksellistä tekemistä vankilaelämän keskellä.
LUE MYÖS:
- Suomeen MM-kultaa – Aleksi Leppä ratkaisi trillerin edukseen
- Pahasti kaatunut Elian Lehto takaisin suksille – tiimi joutui toppuuttelemaan
- Terrorismista tuomittu valittiin Norjan MM-joukkueeseen – oikeus antoi luvan
- Donald Trumpille karu takaisku – tuomari pysäytti jättihankkeen
- Pikajuoksutähti sairastui vakavasti – ”Tuntuu kuin olisin menettänyt kaiken”
- MT: Tero Pitkämäki paljasti jättitappiot – keihäslegendojen yritys vaikeuksissa
- SE-mies Samuli Samuelsson lopettaa uransa – nyt edessä uusi rooli
- Riitta-Liisa Lassila: merkittävä muutos!
- Petter Northug vaihtaa lajia – kohuottelu järjestetään joulukuussa
- Aleksandr Bolshunov maailmancupiin? Valmentaja paljasti radikaalin ratkaisun
- Suomen maajoukkueurheilija teki uuden aluevaltauksen – ryhtyi artistiksi
- Suomen joukkue julki – Suvi Minkkinen ja viisi muuta haastavat ampumahiihdon huiput
- Reetta Hurskeelta vihdoin iloinen uutinen – ”Reetta 2.0 on tekeillä”
- SE-nainen sai esikoisen valmentajansa kanssa – ”olemme ylpeitä”
- Hiihdon maailmancupiin kaavaillaan shokkiavausta – tähdet varoittavat boikotista
- Suomalaisgolfin historiallinen hetki sai varmistuksen
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Saksan hiihtotähti antoi positiivisen dopingnäytteen – nyt hän nimeää kaksi syyllistä
- Entinen sprinttitykki Ylen riveihin – Katri Lylynperältä veikeä viesti kilpakumppaneille
- Florida Panthersin loukkaantumishuolet kasvavat – suomalaiselle uusi takaisku