Jaakko Hänninen Tour de La Provencen 34:s
Kuva: Getty Images
Neljän etapin Tour de La Provence huipentui viimeiseen 170,5 kilometriin. Etapilla nähtiin jännittävä neljän ajajan irtiotto, joka taisteli maaliin juuri ennen pääjoukkoa. Irtiottoryhmän kirissä nopein oli Owain Doull (Team Ineos). Takaa tuli kuitenkin muutaman sekunnin erolla ryhmä, jossa ajoi kilpailua johtanut kolumbialainen Nairo Quintana (Arkea-Samsic). Näin varmistui etappiajon voitto hänelle.
Vaihteleva etappi oli suosiollinen vahvalle irtiottoryhmälle. Tämä oli hyvin tiedossa jokaiselle joukkueella ja sopivaa ryhmää yritettiin muodostaa ensimmäisen tunnin aikana. Näissä rajuissa yrityksissä oli mukana myös Jaakko Hänninen. Loppujen lopuksi kärkeen muodostui kvartetti Owain Doull, Ian Garrison (Deceuninck-Quick Step) ja Romain Combaud (Nippo Delko One Provence). Ryhmä kasvatti eron suurimmillaan noin neljään minuuttiin. Nairo Quintanan Arkea Samisic -joukkue piti pääjoukon vauhdin sellaisena, että se muiden joukkueiden avustamana pystyi lopussa puristamaan eron niin pieneksi, että kokonaiskilpailun voitto ei vaarantunut.
Kauden avauskilpailunsa Provencessa ajanut Jaakko Hänninen oli päätösetapilla 68:s (+1:40) ja kokonaiskilpailussa mukavasti 34:s (+7:21).
– Tänään yritettiin hatkaan, mutta emme siinä onnistuneet. Sen jälkeen ykköstehtävänä oli meidän 11. sijalla olleen Aurélien Paret-Peintren auttaminen ja hänen sijansa säilyi. Tour de La Provence oli minulle mainio kilpailu avata kisakausi. Nyt tuli heti kovia kilometrejä jalkoihin. Tästä on hyvä rakentaa kuntoa kevättä kohti, kertoi Jaakko Hänninen.
Hännisen kisat jatkuvat seuraavaksi viikon päästä alkavalla UAE Tourilla eli Arabiemiirikuntien ympäriajolla.
Tulokset
Tour de La Provence (2.Pro)
4/4 etappi Avignon – Aix-en-Provence (170,5 km)
1 Owain Doull (Iso-Britannia) Team Ineos 4:07:32
2 Matthias Brändle (Itävalta) Israel Start-Up Nation s.a.
3 Ian Garrison (USA) Deceuninck – Quick Step + 0:02
4 Romain Combaud (Ranska) Nippo Delko One Provence s.a.
5 Alexey Lutsenko (Kazakstan) Astana Pro Team +0:06
6 Damien Touzé (Ranska) Cofidis, Solutions Crédits s.a.
7 Pascal Eenkhoorn (Hollanti) Team Jumbo-Visma s.a.
8 Magnus Cort (Tanska) EF Pro Cycling s.a.
9 Kasper Asgreen (Tanska) Deceuninck – Quick Step s.a.
10 Quinn Simmons (USA) Trek – Segafredo s.a.
—————————————————————-
68 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R La Mondiale +1:40
Lopputulokset
1 Nairo Quintana (Kolumbia) Team Arkéa Samsic 15:31:50
2 Aleksandr Vlasov (Venäjä) Astana Pro Team +1:04
3 Alexey Lutsenko (Kazakstan) Astana Pro Team +1:28
4 Hugh Carthy (USA) EF Pro Cycling +1:38
5 Wilco Kelderman (Hollanti) Team Sunweb +2:16
6 Eddie Dunbar (Irlanti) Team Ineos +2:21
7 Thibaut Pinot (Ranska) Groupama – FDJ +2:22
8 Sepp Kuss (USA) Team Jumbo-Visma +2:26
9 Jesús Herrada (Espanja) Cofidis, Solutions Crédits s.a.
10 David Gaudu (Ranska) Groupama – FDJ +2:35
11 Aurélien Paret-Peintre (Ranska) AG2R La Mondiale +2:44
————————————————————–
34 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R La Mondiale +7:41
Lähde: TWD-Länkenin tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Ilo ja tragedia samana päivänä – norjalaisparin järkyttävä kokemus
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Kuva lipsahti julki – Red Bullin F1-autosta kiusallinen tieto!
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun