Salibandyliigan pudotuspelijoukkueet ovat selvillä!
Salibandyliigan pudotuspeleihin selviytyvät kahdeksan joukkuetta varmistuivat lauantaina, kun Happee kaatoi kotonaan ÅIF:n 14-1 ja LASB taipui vieraissa Oilersille 9-5. Kahdeksantena oleva Happee repäisi eron viivan alla kärkkyneeseen LASBiin viiteen pisteeseen, kun kummallakin on pelaamatta enää runkosarjan päätösottelu.
Jyväskylässä Happee pudotti liiganousijan kyydistään kahdeksassa minuutissa, kun Paul Kotilainen, Juuso Heikkinen, Peter Kotilainen ja uudelleen Heikkinen laukoivat taululle lukemat 4-0. Edes ÅIF:n aikalisä ei pysäyttänyt hyökyä, kun Jami Manninen ja Eppu Suhanto kasvattivat vielä ennen ensimmäistä taukoa eron kuuteen. Jami Manninen oli päivän murskajaisten tehomies saldolla 1+4, Peter Kotilainen kokosi 2+2, Kaapo Siekkinen 3+0 ja Juuso Heikkinen 2+1.
Eroa syntyi selkeästi myös Espoossa, jossa Oilers oli pelin puolivälissä ehtinyt takoa tilanteeksi jo 7-0. Kolmannessa erässä LASB alkoi vetää hyvissä ajoin maalivahtiaan penkille, ja Santeri Lindforsin tyhjiin nostama 9–2-maali sai jatkokseen lahtelaisten kolme kavennusta kuudella viittä vastaan. Kolmeen tehopisteeseen ylsivät Öljymiehistä tänään Eino Pesu (2+1), Antti Suomela (1+2) ja Santeri Lindfors (1+2), LASBin osumista syötti Miska Mäkinen kolme.
Runkosarjan loppusuora jatkuu tiistaina otteluilla Nokian KrP–TPS ja Welhot–Steelers.
Naisten Salibandyliiga NLA:n sijoitussarjoissa pelattiin sunnuntaina kaksi ottelua, kun PSS kaatoi kotonaan mestari SB-Pron 6-4 ja Koovee kukisti Tampereen derbyssä Classicin 6-2.
Porvoossa viime kevään finalistien kohtaamisessa Elina Hautojärvi ja Ella Holmberg laukoivat PSS:lle avauserässä kahden maalin johdon, ja toisen alussa Annina Levälammen 3–0-osuma sai SB-Pron maalissa aloittaneen Ira Moilasen tekemään tilaa Tiltu Siltaselle. SB-Pro kiri eron vielä kaksi kertaa kahteen maaliin, mutta Inka Lampisen ja Ella Sundströmin kolmannen erän maalit takasivat voiton PSS:lle.
Tampereen paikallisessa oltiin vielä päätöserässä tasoissa, kun Classicin Minttu Virtanen laukoi lukemiksi 2-2. Sitten Koovee kuitenkin kaasutti karkuun, kun Tuulia Aho, Johanna Homi, Aino Lahti ja uudelleen Aho laukoivat yhteensä neljä palloa Classicin verkkoon.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”