Suomalainen ampumahiihtäjä ihmeissään – Peräti yhdeksän ohilaukausta MM-kisassa: ”En oikein tällä hetkellä tiedä, mitä pitäisi muuttaa”
Kuva: Getty Images
Olli Hiidensalo sijoittui parhaana suomalaisena 66:nneksi, kun ampumahiihdon MM-kilpailut jatkuivat keskiviikkona Italian Anterselvassa. Miesten 20 kilometrin normaalimatkan voitto meni Ranskan Martin Fourcadelle. Viisi sakkominuuttia ampunut Hiidensalo jäi kärjestä lopulta reilut kahdeksan minuuttia.
– Oli aika haastavat olosuhteet penkalla ja lopussa myös ladulla, kun alkoi lunta tulemaan. Selvisin niistä ihan kohtuudella. Toka makuu oli aika huono ja kun alkoi tuulla kovemmin, niin kyllähän ne ammunta-ajat venyi pitkiksi.
– Tänäänkin olisi ok sijoja tarjottu vähän paremmalla ammunnalla, mutta viisi sakkoa oli ehdottomasti liikaa.
Pieniä virheitä penkalla
Tero Seppälä sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena normaalimatkan 87:nneksi. Seppälä ampui kilpailussa yhdeksän sakkominuuttia.
– Ei tule heti kyllä mieleen noin huonoa kisaa. Ensimmäisellä makuulla oli kyllä tosi kovaa tuulta, sitä oli vaikea hallita, mutta sen jälkeen seuraavat kolme paikkaa sai aivan paineettomasti ampua, mutta ei siitä oikein mitään kuitenkaan tullut.
Hyvässä fyysisessä vireessä oleva Seppälä on tuskaillut ailahtelevan ammunnan kanssa läpi kisojen.
– Pieniä virheitä liikaa, mutta ne on sellaisia virheitä, ettei ne siinä minun tekemisessä tunnu. En oikein tällä hetkellä tiedä, mitä pitäisi muuttaa, että saisi kudit sisälle ja taulut kaatumaan, Seppälä mietti.
Ampumahiihdon MM-kilpailut jatkuvat Anterselvassa torstaina parisekaviestillä. Suomen joukkue kilpailussa on Mari Eder ja Tero Seppälä.
Lähde: Ampumahiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia
- Shokkiuutinen: Suomi ulos jääkiekon World Cupista? Tämä asia ratkaisee
- Vilma Nissinen pysähtyi arvioimaan kauttaan uudesta näkökulmasta – avoin somepäivitys
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Käsittämätön tapaus – lehmän potkaisu keskeytti alppihiihtäjän kauden
- Sikaria, aurinkolasit ja olut – suomalaistähti ihastutti maailmalla
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun