Nuorten MM-kilpailut päättyivät yhdistetyn osalta – ”Kunnonmukaiset suoritukset tuli”
Kuva: Juha Tamminen
Oberwiesenthalin nuorten MM-kilpailut päättyivät eilen yhdistetyn osalta joukkuekilpailulla. Suomen joukkue oli jännittävän kilpailun viides. Suomen joukkueen muodostivat Waltteri Karhumaa, Wille Karhumaa, Perttu Reponen ja Otto Niittykoski.
Suomalaiset onnistuivat tänään joukkueena mäessä ja Suomen joukkue oli mäkiosuuden kolmas. – Mäkiosuudella tuli perussuorittamista jokaisen kohdalla. Omalla kohdalla pieni epäonnistuminen. Tänäänkin oli aika paljon vaihteluja olosuhteissa, kertoi Wille Karhumaa. Hiihto-osuudella käytiin kovaa taistelua mitalisijoista. Itävalta hiihti vahvana ykkösenä mestaruuteen, mutta muut mitalit ratkottiin Ranskan, Norjan, Suomen ja Saksan kesken. Suomen joukkue joutui lopulta hieman taipumaan hiihto-osuudella. – Kunnonmukaiset suoritukset hiihto-osuudella, osalla on ollut sairastelua ja osalla pientä ylirasitusta. Ei oltu tänään parhaimmillaan ladulla, mutta kunnonmukaiset suoritukset tuli. Tasapaksu päivä niin sanotusti, totesi Karhumaa. Hopealle hiihti lopulta Ranskan joukkue ja pronssia otti Norja. Lähde: HiihtoliittoLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Kilpakumppani lausui Ilkka Herolalle tylyt sanat ladulla – peli oli selvä
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Dorothea Wiererin touhu ällistyttää – selostajat eivät olleet uskoa silmiään
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Suvi Minkkisen kilpasiskolta järkyttävä paljastus
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Tätä ei TV:ssä nähty: Suomen ampumahiihtonainen murtui kyyneeliin
- Kilpakumppani lausui Ilkka Herolalle tylyt sanat ladulla – peli oli selvä
- Viivi Lehikoinen täräytti suorat sanat aiemmin mainostamastaan: ”Ei ole mitään terveellistä”