”Ajatelkaa ennen kuin sanotte mitään somessa” – nyrkkeilijöiden sekoilut poikivat paimenkirjeen
Kuva: Getty Images
Erityisesti nyrkkeilijät ovat viime aikoina päässeet otsikoihin kauniisti sanottuna ajattelemattomilla kannanotoillaan. Brittein saarilla tilanne on otettu vakavasti ja nyrkkeilyä säätelevä Boxing Board of Control on lähestynyt nyrkkeilijöitä vakavasävyisellä kirjeellä.
Eniten toki viime aikoina ovat kunnostautuneet amerikkalaisnyrkkeilijät. David Haneyn vähintäänkin rasismiin viittaava ”En koskaan häviä valkoiselle pojalle” on jo miltei lentävä lause. Terence Crawford puolestaan kutsui koronaviruspandemiaa ”median huijaukseksi”. Maailmanmestareita muuten kumpikin…
Jo aiemmin Billy Joe Saunders – hän britti – sai nyrkkeilylisenssinsä hyllylle julkaistuaan ”hauskan” videon siitä kuinka koronakaranteenissa saa tyrmättyä ärsyttävän vaimon.
– Kannustan kaikkia nyrkkeilijöitä ajattelemaan ennen kuin he sanovat mitään sosiaalisessa mediassa BBofC:n pääsihteeri Robert Smith sanoi Daily Mailin mukaan.
– Aivoja pitää käyttää ja miettiä seurauksia ennen kuin puhutaan mitään. Heidän [nyrkkeilijöiden] tulisi pidättäytyä loukkauksista ja pahennusta herättävistä lausunnoista, erityisesti tällaisena aikana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan