Pariisin EM-kisojen peruminen laittoi yleisurheilukauden suunnitelmat täysin uusiksi – SUL:n pomo: ”Pyritään järjestämään jonkuntyyppisiä kilpailuita”
Kuva: Getty Images
Elokuuksi suunniteltujen Pariisin EM-kilpailujen peruminen kirpaisi valmentajia, urheilijoita ja penkkiurheilijoita.
Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto sanoo, että kilpailuja pyritään kesällä järjestämään, mutta päätöksiä voidaan tehdä vasta, kun reunaehdot ovat tiedossa.
– Liittona pyritään järjestämään jonkuntyyppisiä kisoja ja ollaan toiveikkaita, että elokuussa päästäisiin järjestämään Motonet GP -kilpailuja, Paavo Nurmi Games ja Kalevan kisat sekä syyskuussa Tampereella Ruotsi-ottelu. Hetemäen työryhmän linjaukset ratkaisevat, mitä kilpaileminen voisi kevät- ja keskikesällä tarkoittaa, Aalto sanoo.
– Niin sanotusti laukalle kilpailujen kanssa ei pidä lähteä. Meidän on pidettävä järki mukana ja noudatettava kaikkia niitä suosituksia, joita viranomaiset antavat, Aalto muistuttaa.
Valtiosihteeri Martti Hetemäen työryhmä valmistelee suunnitelmaa Suomen tieksi ulos koronakriisistä. Työryhmän ottaa kantaa muun muassa yli 10 hengen kokoontumiset kieltävään säädökseen, joka on tällä haavaa voimassa 13. toukokuuta asti.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus