SUL positiiviseen tulokseen ja katseet tulevaan: Kalevan kisat 2023 järjestetään Lahdessa
Suomen Urheiluliiton (SUL) kevätliittovaltuuston kokous pidettiin koronavirusepidemian takia sähköpostikokouksena. Liittovaltuusto hyväksyi tilinpäätöksen vuodelta 2019 ja päätti samalla vuoden 2023 Kalevan kisojen isännyydestä.
Vuoden 2023 yleisurheilun Kalevan kisat kilpaillaan Lahdessa. Kalevan kisat on aiemmin kilpailtu Lahdessa vuosina 2000 ja 2012.
Kokouksessaan liittovaltuusto hyväksyi myös Suomen Urheiluliiton toimintakertomuksen sekä tilinpäätöksen vuodelta 2019. Tilinpäätös oli 42.332,58 euroa ylijäämäinen.
– Aikaisempien vuosien haastavista lähtökohdista huolimatta Urheiluliiton talouden suunta käännettiin hyvän omavarainhankinnan, kulusäästöjen ja entistä vahvemman taloustietoisuuden lisäämisellä, sanoo liiton toimitusjohtaja Harri Aalto SUL:n verkkosivuilla.
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu