Yleisurheilukauden suunnitelmat täysin uusiksi – SUL:n pomo kommentoi hallituksen tuoreinta päätöstä
Kuva: Getty Images
Hallituksen päätös kieltää yli 500 hengen yleisötilaisuudet heinäkuun loppuun asti koronavirusepidemian takia näkyy kotimaisessa yleisurheilussa.
– Lähtökohtaisesti SUL noudattaa viranomaisten ohjeita ja suosituksia. Se tarkoittaa, että Kuortaneen juhannuskisojen ja heinäkuulle suunniteltujen Jyväskylän ja Lahden Motonet GP -kisojen järjestäjien katsotaan tilannetta hetimiten. Kisoille on jo katseltu alustavia varapäiviä syyskesälle, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) toimitusjohtaja Harri Aalto.
– Kilpailujen mahdollisista siirroista tai muista toimista tiedotetaan heti kun päätöksiä on tehty.
Pääministeri Sanna Marin totesi keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa, että isompia yleisötilaisuuksia voidaan Suomessa järjestää aikaisintaan elokuussa. Päätöksiä siitä, jatketaanko yli 500 hengen tapahtumien järjestämisen estävää säännöstä elokuulle, on luvassa kesäkuun alussa.
– Ainakin siihen asti elokuun ja sitä myöhempien kisatapahtumien järjestelyjä jatketaan normaalisti, Aalto sanoo.
Mitä tapahtuu alkukesän pienemmille kisoilla, sitä tarkastellaan Aallon mukaan, kun tiedetään, jatkuuko yli kymmenen hengen kokoontumiset julkisilla paikoilla kieltävä sääntö vielä toukokuun 13. päivän jälkeen.
– Käytännössä nyt odotetaan mitä valtiosihteeri Martti Hetemäen johtama työryhmä rajoituksista sanoo. Hallitus saa Hetemäen esityksen toukokuun alussa, ja tekee siitä päätöksiä 3. toukokuuta, Aalto sanoo.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus