Suomen hallitus tiedotti muutoksista koronavirusepidemian tuomiin rajoituksiin – ”Mitä erityisjärjestelyillä urheilukilpailuissa tarkalleen tarkoitetaan?”
Kuva: Getty Images
Suomen hallitus tiedotti maanantaina muutoksista koronavirusepidemian tuomiin rajoituksiin. Urheilukilpailujen järjestäminen on erityisjärjestelyin sallittua kesäkuun alusta lukien.
Kesäkuun alusta höllätään myös julkisten paikkojen kokoontumisrajoitusten henkilömäärää nykyisestä 10 henkilöstä enintään 50 henkilöön. Määräys on voimassa toistaiseksi.
Hallituksen mukaan 50 hengen kokoontumisrajoitusta sovelletaan suositukseen perustuvana toimintaohjeena myös kolmannen sektorin järjestämissä tilaisuuksissa, eli se koskee seurojen harraste-, liikunta- ja urheilutapahtumia.
– Suomen Urheiluliitto julkistaa keskiviikkoisen hallituksen kokouksen jälkeen ohjeistuksen liittyen kilpailu- ja harrastustoimintaan kesäkuun alusta lukien. Toukokuun loppuun mennään näillä käytännöillä mitä nyt on käytössä, sanoo SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto.
– Lähtökohtana on, että me noudatamme kaikki viranomaisten suosituksia ja määräyksiä. Nyt täytyy tarkentaa esimerkiksi mitä ”erityisjärjestelyillä” urheilukilpailuissa tarkalleen tarkoitetaan. Myös 50 hengen henkilömäärärajoitus rajaa paljon sitä millaisia kilpailut voivat olla.
SUL:n johto Facebook-livessä keskiviikkona
SUL:n hallitus kokoontuu keskiviikkona (6.5.) ja kokouksen jälkeen klo 19.00 liiton puheenjohtaja Sami Itani, toimitusjohtaja Harri Aalto ja valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola kommentoivat tilannetta SUL:n Facebook-livessä, johon voi lähettää kysymyksiä. Suomen hallitus tiedotti maanantaina myös, että ulkoharrastuspaikat avataan 14.5. alkaen, mutta kokoontumisrajoituksia noudattaen. Muut harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat avataan 1.6. alkaen. Suurten, yli 500 hengen yleisötilaisuuksien järjestäminen on hallituksen linjauksella kielletty heinäkuun loppuun asti. Hallituksen mukaan asia on esillä kesäkuun alussa. Lähde: Urheiluliiton tiedoteLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus