”Villinä ja alastomana tunnen oloni kaikkein mukavimmaksi” – Useita nakukuvia julkaisseet urheilutähdet saavat nyt hurjasti mediahuomiota

Kuva: Getty Images
UFC:n tähtiin kuuluva Paige VanZant on harjoituksista tauolla ja on oleillut kotonaan koronaviruspandemian vuoksi. Hiljaiseloa se ei kuitenkaan ole tarkoittanut, sillä nainen on herättänyt huomiota kuvillaan sosiaalisessa mediassa.
26-vuotias VanZant päättikin taannoin, että paras tapa viettää kotikaranteenia on olla täysin alasti. Hän julkaisi tukun kuvia, joissa hän poseeraa ilkosillaan aviomiehensä Austin Vanderfordin kanssa.
Myös Vanderford on vapaaottelija. Tappiottoman tilaston yhdysvaltalaisella on sopimus Bellator-organisaation kanssa. – Minua ja vaimoani on alettu kutsua Van Nudisteiksi, hän kirjoittaa Telegraph-lehden kolumnissaan.
”Van Nudistien” kuvat ovat saaneet hurjasti mediahuomiota. – Minulle vähäpukeisuus on normaalia. Sanoisin, että olen elänyt 90 prosenttia elämästäni ilman vaatteita. Villinä ja alastomana tunnen oloni kaikkein mukavimmaksi, Vanderford kertoo.
Myös VanZant on miehen mukaan sinut vartalonsa kanssa, eikä naista hävetä esitellä itseään. VanZantilla onkin huimat 2,5 miljoonaa Instagram-seuraajaa. Hän on taistellut korsisarjan ja kärpässarjan 12:sta ottelustaan itselleen kahdeksan voittoa, joista kaksi tyrmäämällä ja kolme kuristuksilla.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Ei sille mitään voi: Nooralotta Neziri joutui nyt hyväksymään brutaalin totuuden
- Raju viesti rajan takaa: Venäjän hiihtotähti avasi nyt suunsa
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Krista Pärmäkoski poseerasi saunassa – teki sen jälkeen melkoisen tempun
- Saksan keihästähdeltä jäätävä reaktio Oliver Helanderin uuteen valmentajaan
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Krista Pärmäkoski poseerasi saunassa – teki sen jälkeen melkoisen tempun
- Raju viesti rajan takaa: Venäjän hiihtotähti avasi nyt suunsa