”Zombie” hyökkäsi tähtiurheilijan kimppuun bussipysäkillä – Julma potku lennätti maihin: ”Hän yritti tartuttaa minuun jotain”
UFC-ottelija Luke Rockhold joutui todella erikoiseen välikohtaukseen siviilissä.
25-vuotias keskisarjan entinen mestari oli lenkillä koiransa kanssa, kun hän havaitsi bussipysäkillä istuneen naisen. Tämä näytti likaiselta, ja Rockholdin arvion mukaan saattoi olla huumeiden vaikutuksen alaisena.
– Hän oli likainen, kasvoissa oli paljon paskaa. Ehkä verta tai jotain, Rockhold kertoi Talk Sportin mukaan Submission Radion haastattelussa.
Hän lähti jatkamaan matkaansa, kun yhtäkkiä nainen nousi ja lähti liikkeelle.
– Hän hyppäsi ylös ja alkoi juosta minua kohti kuin jokin zombi. En osannut yhtään odottaa sitä. Hän näytti siltä kuin olisi alkanut sylkäistä minua päin ja tartuttaa jotain.
Kun nainen ei näyttänyt pysähtyvän, Rockhold puolustautui vaistonvaraisesti julmalla potkulla. Monotus lennätti naisen ilmojen teille.
– Kun hän putosi maahan, hän alkoi täristä, mies jatkaa.
Koskemattomana selvinnyt Rockhold poistui sen jälkeen paikalta. Hän ei tiennyt tai kertonut, mitä naiselle lopulta kävi.
- New Yorkin maratonilla järkyttävä kuolemantapaus – viimeiset viestit koskettavat
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”