Cheerleadingin voimakas kasvu jatkui vuoden 2019 aikana ja cheerleadingharrastajia Suomessa on jo yli 15 000. Lajin harrastajamäärä Suomessa on kasvanut jo vuosituhannen vaihteesta alkaen. 2010-luvulla kasvu on voimistunut ja vuodesta 2017 alkaen harrastajamäärän kasvu on ollut vuosittain yli 20%. Vuonna 2019 Suomen Cheerleadingliiton alaista harrastustoimintaa oli kaikissa Manner-Suomen maakunnissa Kainuuta ja Keski-Pohjanmaata lukuun ottamatta. Harrastajamäärä kasvoi 15 maakunnassa ja yhdessä maakunnassa harrastajamäärä väheni kymmenellä harrastajalla. Maakunnat, joissa harrastajamäärä kasvoi vuonna 2019 yli 40% olivat Etelä-Karjala, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa sekä Satakunta.

Vuonna 2019 kolme suurinta cheerleadingseuraa löytyi Helsingistä. Kymmenen kärkeen nousi seuroja myös suurimmista maakuntakeskuksista sekä erityisesti junioriurheilussa ansioitunut Spirit Shakin’ Cheerleaders, joka toimii kotipaikkansa Tuusulan lisäksi myös Keravan ja Järvenpään alueella Keski-Uudellamaalla. Kaiken kaikkiaan Suomen Cheerleadingliiton jäsenseurojen jäsenmäärä nousi vuoden 2019 aikana 25%.

10 suurinta cheerleadingseuraa vuonna 2019

  1. 1 008 jäsentä – Helsinki Athletics Cheerleaders, Helsinki
  2. 999 jäsentä – Golden Spirit, Helsinki
  3. 990 jäsentä – Funky Team, Helsinki
  4. 835 jäsentä – Tampereen Pyrintö (Cheerleadingjaosto), Tampere
  5. 795 jäsentä – Jaguars Spirit Athletes, Jyväskylä
  6. 793 jäsentä – Northern Lights Cheerleading, Oulu
  7. 752 jäsentä – Dream Team Cheerleaders, Tampere
  8. 707 jäsentä – Turun Cheerleadingseura Smash, Turku
  9. 700 jäsentä – Spirit Shakin’ Cheerleaders, Tuusula
  10. 669 jäsentä – Funky Cheer Team Espoo, Espoo

Uutena seurana 10 suurimman seuran joukkoon nousi Funky Cheer Team Espoo, jossa harrastajamäärä kasvoi jopa 72%.

Vuonna 2019 suhteessa suurimman kasvuloikan teki Kemin Lämärit, jossa cheerleadingin harrastajamäärä lähes triplaantui. Vantaalaiset seurat FT Cheer Vantaa ja Tikkurilan naisvoimistelijat nousivat suhteellisessa kasvutilastossa sijoille kaksi ja kolme.

3 suhteellisesti eniten kasvanutta seuraa vuonna 2019

  1. 55 jäsentä (+175%) – Kemin Lämärit (cheerleadingtoiminta), Kemi
  2. 303 jäsentä (+131%) – FT Cheer Vantaa, Vantaa
  3. 163 jäsentä (+96%) – Tikkurilan naisvoimistelijat (cheerleadingtoiminta), Vantaa

Reilusta 15 000 harrastajasta hieman vajaa 1 000 oli erikoistunut cheertanssiin. Cheertanssiharrastajia löytyi yhteensä kahdeksastatoista Suomen Cheerleadingliiton jäsenseurasta.

3 suurinta seuraa cheertanssiharrastajamäärän mukaan vuonna 2019

  1. 132 cheertanssijaa – Helsinki Athletics Cheerleaders, Helsinki
  2. 125 cheertanssijaa – Northern Lights Cheerleaders, Oulu
  3. 102 cheertanssijaa – Funky Cheer Team Espoo, Espoo

Suomen Cheerleadingliiton kasvuennusteen mukaan 20 000 harrastajan rajapyykki saavutetaan viimeistään vuonna 2022.

Lähde: Cheerleadingliitto