Laskettelukausi avattiin Rukalla 2. lokakuuta kello 9:30.
Rukan rinteet Saaruassa on avattu säilölumen voimin jo vuodesta 2016, kun ensimmäiset säilölumet otettiin talteen kaudelta 2015-2016. Rukalla on ollut pysyvästi lunta jo viiden vuoden ajan.

Rukan laskettelukauden aloitus ei vaadi pakkaskeliä tai lumetuksen käynnistämistä, sillä rinteet avataan lumella, jota säilöttiin keväällä talteen noin 181 000 kuutiometrin verran. Tämä lumimäärä mahdollistaa kolmen täyspitkän laskettelurinteen avaamisen, joista perjantaina lasketeltiin Saaruan rinteissä numero 12 ja 13.

Seuraavaksi säilölumilla on tavoitteena avata täysimittainen laskulinja sekä alaboksi Ruka Parkiin. Parkin avaustavoite on maanantaina 5. lokakuuta, ja se mahdollistaa esimerkiksi maajoukkueen harjoittelun Rukalla. Tällaista kokonaisuutta ei ole parkissa Suomessa aiemmin säilölumella tehty.
Tänä syksynä rikottiin jälleen ennätyksiä, sillä edellinen ennätyksellisen aikainen rinteiden avaus oli 4.10.2019

— Näin aikainen rinteiden avaaminen onnistuu meidän säilölumiosaamisen ansiosta. Teemme kauden avaukseen tarvittavat lumet lumitykkien avulla talven parhaimmilla pakkassäillä ja säilömme ne eristeiden alla kesän yli. Tämä on huomattavasti energiatehokkaampaa verrattuna siihen, että lumetus käynnistettäisiin syksyn pikkupakkasilla, kertoo Rukan paikallisjohtaja Matti Parviainen.

Rukalla jo perinteeksi muodostuneen kauden avaus -kilpailun voittaja avasi jälleen tänäkin vuonna kauden ensimmäisenä. Ensimmäisen laskun lisäksi kauden avaajan palkintoon sisältyi majoitus Rukan Ski-Inn kohteessa, hissiliput sekä vuokravälineet.

Tämän vuoden voittajaksi arvottiin Muhokselta kotoisin olevat Anna-Sofia ja Aleksi Rautio, joille Ruka oli jo tuttu entuudestaan.

— Hyviä fiiliksiä päästä avamaan kausi Rukalla ensimmäisenä, tuumasi Anna-Sofia.

Haasteellisesta keväästä onnistuneeseen kesään

Viime keväänä laskukausi 2019-2020 jouduttiin päättämään Rukalla ennakoitua aikaisemmin. Onnistunut kesä ja usko kotimaiseen asiakkaaseen luovat kuitenkin positiiviset näkymät alkaneeseen kauteen.

— Olemme äärimmäisen onnellisia, kun pääsemme avaamaan jälleen uuden laskukauden. Kesä oli meillä vilkas ja olemme iloisia, että olemme saaneet paljon uusia kotimaisia asiakkaita matkailemaan alueelle. Odotammekin että pääsemme esittelemään kohdettamme tulevana talvena myös monille uusille kotimaan kävijöille. Ulkona liikkuminen ja tekeminen on meidän liiketoiminnan ydin ja haluamme tarjota aktiivista tekemistä näinä poikkeuksellisina aikoina, kommentoi Matti Parviainen.

Rukan laskukauden avajaisissa on luvassa muun muassa kauden uutuusvälineiden Test Center, alle 10-vuotiaiden oma lumilautailumaa Burton Riglet Park ja maastopyöräilyklinikoita. Paikalla nähdään myös Suomen Lumilautaliiton maajoukkuelaskijoita.

Lähde: Rukakeskus