Hämeenlinnan Linna Golfin peliväylillä tehtiin viime viikonloppuna suurta ilkivaltaa.

Kentällä oli kurvailtu autolla perjantain ja lauantain välisenä yönä. Myös kentän ns. Piccadilly-alueella on ilkivallan jälkiä, eli peliväylien 12 lyöntipaikan ja 16 viheriön välisellä alueella.

– Kenttämme on joutunut viime yönä 2.-3.10. ilkivallan kohteeksi. Jos tiedät tai epäilet tietäväsi tapahtuneesta jotain, olethan yhteydessä meihin. Yritetään saada somen voimalla tekijät vastuuseen! Linna Golfin virallisilla Instagram-sivuilla kirjoitetaan.

Hämeenlinnassa sijaitseva Linna Golf on Suomen ainoa European Tour -tason kenttä.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen ilkivalta Suomen golfkentillä tänä vuonna. Syyskuun jälkipuolella 450 litraa polttoöljyä Vierumäki Golfin huoltohallilta vieneet varkaat valuttivat kymmeniä litroja samaista nestettä maaperään aiheuttaen suuria ympäristövahinkoja.

Vierumäeltä jouduttiin lopulta kaivamaan ja kuskaamaan 50 tonnia pilaantunutta maata jätteenkäsittelylaitokselle.