Suomalainen keihäänheiton olympiavoittaja täytti pyöreitä – näin kuuluisa finaali ratkesi!
Keihäänheiton olympiavoittaja Pauli Nevala täytti eilen 80 vuotta. Nevala kiskaisi Suomelle olympiakultaa Tokion kisoissa vuonna 1964.
Teuvalainen Pauli Nevala nousi vain 20-vuotiaana Suomen keihäänheiton huipulle heittämällä elokuussa 1961 tuloksen 80,53. Samana vuonna Mikkelin SM-kisoissa Nevala voitti kultaa, ja syyskuussa hän teki vielä uuden Suomen ennätyksen 84,23. Vuonna 1963 Nevala jäi 86,33 metrin heitolla 41 sentin päähän maailmanennätyksestä. Vaikka Nevala oli ollut hyvässä heittokunnossa, valmistautuminen Tokion olympialaisiin ei ollut ongelmatonta: hänen heittotyylinsä rikkoontui keskikesällä, ja elokuussa hän joutui autokolariin. Nevala itse on todennut, että kolari oli lopulta hyvä asia, sillä toipuessaan hänellä oli aikaa korjata tekniikkavirheitään.
Tokion Olympialaisissa tihkusateessa käyty keihäsfinaali huipentui neljännellä kierroksella: Unkarin Gergely Kulcsár heitti 82,32 ja uskoi jo voittaneensa kilpailun. Nevalan terävästi alkanut vauhdinotto melkein pysähtyi ristiaskelten jälkeen, mutta veto oli erittäin voimakas: keihäs lensi 82,66 metriä, ja kultamitali tuli Suomeen.
Ateenan EM-kisoista 1969 Nevala otti keihäshopeaa 89,58 metrin heitolla. Tilastollisesti kausi oli Nevalan paras, sillä hänen kymmenen parhaan heittonsa keskiarvo oli 90,12 metriä. Ennätyksensä 92,64 Nevala heitti syyskuussa 1970 Helsingissä.
Pauli Nevalalle myönnettiin liikuntaneuvoksen arvonimi joulukuussa 2011.
Lähde: Suomen Olympiakomitean tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto