Mikä juoksu! Kova ME-aika paperia
Hollantilainen kolminkertainen maailmanmestari ja kolminkertainen Euroopan mestari Sifan Hassan rikkoi naisten 10000 metrin juoksun maailmanennätyksen Fanny Blankers-Koenin muistokilpailuissa Hengelossa.
Uusi ME kirjataan 29.06,82. Etiopialaisen Almaz Ayanan Rion olympiakisoissa juoksema entinen ME parani 10,63 sekuntia. Omaa viimesyksyistä Euroopan ennätystään Hassan paransi peräti 29,85 sekuntia!
Hassan seurasi jäniksiä vain kolme ensimmäistä kilometriä, missä vaiheessa hän oli selvästi ME-vauhtia jäljessä saaden väliajan 8.48,0. Tämän jälkeen hän alkoi seurata ME-aikatauluun säädettyä valojänistä ja saapui puoleenmatkaan jo ME:tä enteilevässä väliajassa 14.38,75.
Vauhti sen kuin kiihtyi matkan edetessä, sillä toisen puolikkaan Hassan juoksi loistavassa ajassa 14.28,07. Se on parempi, kuin Hassanin omissa nimissä oleva 5000 merin tämän vuoden maailman kärkitulos 14.35,34!
15-vuotiaana pakolaisena Etiopiasta Hollantiin muuttanut Hassan on nykyisin 28-vuotias. Hän pitää hallussaan maailmanennätyksiä myös 1 mailin juoksussa, 5 kilometrin maantiejuoksussa ja tunninjuoksussa.
Hassanin uusi 10000 metrin ME naisten sarjassa olisi ollut miesten sarjassakin Suomen ennätystä parempi tulos aina vuoteen 1969 saakka, jolloin ensimmäisenä sitä nopeammin juoksi Euroopan mestari Juha Väätäinen.
Lähde: Suomen Yleisurheiluarkisto
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”