Mauksas voitto! – Suomi murskasi jälleen Ruotsin
Kuva: Juha Tamminen
Suomi voitti toisenkin Eerikkilässä pelatun miesten salibandymaaottelun, kun Ruotsi taipui tällä kertaa lukemin 8-4. Samalla urheiluopistolla leireilevät lajin mahtimaat valmistautuvat joulukuussa Helsingissä pelattaviin MM-kisoihin.
Eilisen tapaan Ruotsi aloitti vahvasti, mutta maalinteossa onnistui Suomi. Ville Lastikka päätti Otto Lehkosuon upeasti pitkällä syötöllä käynnistämän hyökkäyksen avausosumaan, Mikko Leikkanen sivalsi siirretyn rangaistuksen aikana eron kahteen ja Sami Johansson ylivoimalla jo 3-0.
Ruotsi teki tänään kaikki maalinsa miesylivoimalla, ja eniten vaikeuksia Suomelle tuottivatkin illan peräti kahdeksan kahden minuutin jäähyä. Suomen pelatessa vajaalla Ruotsi kavensi ensin avauserän lopussa ja uudelleen toisen alussa, mutta tasoihin asti se ei yltänyt. Toiselle tauolle Suomi lähti jälleen kahden maalin johdossa, kun Mikko Hautaniemen laukaus kimpoili kahden vastustajan kautta Ruotsin verkkoon.
Joonas Pylsy aloitti kolmannen erän ohjaamalla kaatuessaan Suomen viidennen maalin vastustajan tuupatessa hänet nurin, ja erän puolivälissä Suomi johti jo 8-2. Ruotsi kavensi kerran viidellä neljää vastaan ja sitten kuudella viittä vastaan vedettyään maalivahtinsa penkille jo viisi minuuttia ennen täyttä aikaa.
– Hyvää ryynäämistä ja oltiin tehokkaita paikoissa joissa piti, Suomen päävalmentaja Petteri Nykky näki illan voiton.
– Yksi maali taisi pomppia sisään tuurillakin mutta niin taisi myös omassa päässä. Opettelua, opettelua, ja paljon on vielä töitä jos mielitään syksyllä pärjätä.
Päävalmentaja näki Eerikkilään sisustetun maajoukkueiden sinivalkoisen kotiluolan olleen iso tekijä näissä kahdessa suurinumeroisessa voitossa.
– Täällä ollaan totuttu reenaamaan ja pohdittiin, että tämä on meidän Mekka, johon kukaan muu ei tule mellastamaan. Iso kiitos pojille asenteesta, haluttiin pelata joukkueelle kuten maajoukkueessa isolla sydämellä kuuluukin. Tehokkuus oli hyvää, ja molemmissa peleissä maalivahdit auttoivat paljon.
– Semmoista suharointia sinne tänne. Ei ollut niin hyvin peli hallussa tänään mutta tiivis puolustus ja kiva nähdä, että pelattiin noin hyvin oma pää, kahden maalin Mikko Hautaniemi analysoi.
– Jo eilen näki, että joka äijällä oli kivaa päästä pelaamaan pitkästä aikaa oikeita maaotteluita ja oli ihan eri meininki.
Suomi ja Ruotsi kohtaavat seuraavan kerran kaksoismaaottelussa Lahdessa ja Vantaalla syyskuun alussa.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Televisiotähti huomasi – olympiakisoissa nähtiin “Marjo Matikaisen kopio”
- Raju ruokamyrkytys – Armand Duplantis teki silti kovaa jälkeä
- Falunin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- “Homma lähti räpylästä” – Ylen asiantuntija latasi suoraan hiihtomaajoukkueen johdosta Vuorovedossa
- Donald Trump vitsaili naisjääkiekon kustannuksella – pian tuli yllättävä tieto
- USA:n kultajuhlat saivat erikoisen vieraan – FBI-pomo vastasi kohuun
- Olympiamitalisti villiintyi – 50 000 tykkäystä hetkessä
- Johannes Kläbon nimi vedettiin politiikkaan – liitto puuttui peliin
- Olympiasankari Suvi Minkkinen palasi kotiin – yksi asia nousi ylitse muiden
- Olympiakohun jälkipyykki jatkuu – Suomi haastaa FIS:n
- Mitä suomalaishiihtäjä oikein teki? Selostaja hämmästyi suorassa lähetyksessä
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Olympiakohun jälkipyykki jatkuu – Suomi haastaa FIS:n
- Olympiasankari Suvi Minkkinen palasi kotiin – yksi asia nousi ylitse muiden
- Urheilupomolta rehellistä puhetta Ylellä – myönsi maastohiihdon todellisen ongelman
- Johanna Matintalo romahti – valmentaja reagoi heti
- Johannes Kläbon nimi vedettiin politiikkaan – liitto puuttui peliin
- Olympiamitalisti villiintyi – 50 000 tykkäystä hetkessä
- Donald Trump vitsaili naisjääkiekon kustannuksella – pian tuli yllättävä tieto