Suomalainen yleisurheilija voittoon – auttoi toiseksi tulleen sovitusti uuteen ennätykseen!
Kuva: Getty Images
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander voitti vaivatta 22-vuotiaiden miesten 3000 metrin estejuoksun ajalla 8.59,55. Tallinnassa alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa neljänneksi ennätyksellään 8.39,75 juossut Helander virittelee nyt kuntoa Kalevan kisoihin.
– Nyt, kun olympialaisten aikaan tuli pieni kisatauko, ajatuksena oli päästä täällä taas kisojen makuun ja saada muutama kisa alle ennen Kalevan kisoja, Helander kertoi.
Tampereen Kalevan kisoissa elokuun viimeisenä viikonloppuna Helanderin ohjelma on sama kuin Turussa eli 3000 metrin estejuoksu ja 5000 metriä. Viimemainittu laji kilpaillaan Turussa sunnuntaina.
Helander kiri viimeisen kilometrin 2.51,85. Helander ja toiseksi sijoittunut Joensuun Katajan Samuel Auvinen olivat sopineet, että pidetään sen verran vauhtia, että Auvinen pääsee ennätysvauhtiin. Auvinen veti 1000 metriä 3.04:ään, jonka jälkeen Helander meni kärkeen ja karkasi voittoon. Auvinen teki ennätyksensä 9.12,96.
– Yhdeksän minuutin alitusta toivon, mutta ehkä sitten Kalevan kisoissa, Auvinen sanoi.
Ikaalisten Urheilijoiden Oskari Kangasniemi voitti 19-vuotiaiden estejuoksun ajalla 9.42,36. Myös Kangasniemi voitti mestaruutensa Helanderin tapaan varsin vaivatta. Vammalan Seudun Voiman Samuli Kero oli toinen ajalla 10.07,69.
– Aika olisi saanut olla parempi, Kangasniemi tuumi.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä