Suomalaisjuoksija murskasi SE-ajan! – Ennätys voidaan viedä naisen nimistä poikkeuksellisella tavalla
Kuva: Juha Tamminen
Esbo IF:n Camilla Richardsson voitti Helsinki City Running Dayn naisten 5 kilometriä loistoajalla 15.46.
Richardssonin aika alittaa kirkkaasti Sandra Erikssonin Suomen ennätyksen 16.19, mutta on kaikkien aikojen Suomen tilaston kakkosaika, mikäli Annemari Kiekaran vuonna 1996 Portsmouthissa juoksema 15.13 hyväksytään Suomen ennätykseksi.
– Tavoite oli juosta alle 16 minuuttia. Tuntui tosi helpolta. Sellainen tasavauhtinen juoksu, Richardsson sanoi.
Richardssonille kilpailu oli välipala Sankt Moritzin vuoristoleirin jälkeen matkalla kohti Valenciassa lokakuun lopussa juostavaa puolimaratonia. Valenciasta Richardsson tavoittelee ennätystään.
– Viimeinen mäki oli pahantuntuinen, vaikka se ei ollut kovin paha. Mutta juoksu tuntui hyvältä ja rata oli kiva, Richardsson sanoi.
Onko Richardssonin aika tiejuoksun 5 kilometrin Suomen ennätys, selviää syksymmällä.
– Sitä selvitetään, täyttääkö Kiekaran aika SE:n kriteerit ja asia käsitellään syksyn aikana Suomen Urheiluliiton kilpailuvaliokunnassa, sanoo SUL:n kilpailupäällikkö Mika Muukka.
Toiseksi naisten kilpailussa juoksi Mikkelin Kilpa-Veikkojen Taru Häyrinen ajalla 17.04 ja kolmanneksi akillesvaivojen jälkeen kilpailukuntoon päässyt Pedersören Falkenin Nathalie Blomqvist ajalla 17.09.
– Se oli juoksuna ihan ok. Ei ollut mitään tuntemuksia missään ja se oli tärkeintä. En ole hirveästi juossut kovaa viime harjoituksissa. Sen huomasi, ettei kunto vielä ihan ole sitä, mitä se voisi olla, Blomqvist sanoi.
Viidenneksi juoksi maastojuoksun entinen Euroopan mestari ja MM-kakkonen Irlannin Cathriona McKiernan, joka täyttää tänä syksynä 52 vuotta.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Suomalainen hiihtolegenda nähdään jälleen kisaladuilla
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Johannes Kläbo jakoi kuvan sairaalavuoteelta – ”sain aivotärähdyksen”
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä