Teinitähti yllätti – kautta aikojen suomalaistulos kovassa paikassa!
Kuva: Getty Images
Telinevoimistelun MM-kilpailujen naisten karsintakilpailut ovat nyt ohi. Karsinnat olivat kaksipäiväiset (18.–19.10), ja suomalaiset kilpailivat ensimmäisenä päivänä. Karsintoihin osallistuivat Ada Hautala, Rosanna Ojala sekä Maisa Kuusikko. Kisoihin mahtui niin loistavia onnistumisia ja upeita ennätyksiä, kuin harmillisia tippumisiakin.
MM-kilpailuissa ensimmäistä kertaa edustava Ada Hautala voimisteli kaikkien aikojen parhaan neliottelun suomalaistuloksen.
“Vaikka kilpailussa oli koko ajan kiire, pystyin silti keskittymään ennen omaa vuoroani. Permantosarjaani olen erittäin tyytyväinen. Kiireen takia suorittaminen ei kuitenkaan ollut ihan niin puhdasta kuin se olisi voinut olla”, Hautala kommentoi suoritustaan juuri kisan jälkeen.
Myös naisten valmentaja Pauliina Savola kommentoi Hautalan suoritusta todella onnistuneeksi.
“Lähes 50 pistettä neliottelusta on todella hyvä tulos, ja permannolla Ada onnistui loistavasti”. Upean tuloksen saanut Hautala sijoittui karsintojen 27. sijalle, ja on kolmannella varasijalla finaaliin.
Rosanna Ojala kilpaili myös hienon kilpailun vaikeuksista huolimatta.
“SM-kisojen jälkeen polveni turposi, jolloin valmistautuminen jäi puutteeliseksi enkä pystynyt harjoittelemaan lähellekään tarpeeksi. Vankka kisakokemus kuitenkin kantoi ja sain suoritettua sarjat mallikkaasti”, Ojala valottaa.
“Permantosarjassa pystyin eläytymään musiikkiin todella hyvin. Olen myös ylpeä nojapuusarjastani, josta sain todella hyvät pisteet väliheilahduksesta huolimatta”, hän jatkaa.
Maisa Kuusikko kisasi myös ensimmäistä kertaa MM-kilpailuissa. Kuusikko kilpaili vain nojapuilla nilkan loukkaantumisen vuoksi. Valitettava epäonnistuminen karsinnoissa jäi harmittamaan.
“Tuntuu, että en saanut näytettyä omaa parastani. En saanut tehtyä kaikkia liikkeitä ja sarjassa oli katkoksia. Olen pettynyt, mutta kaiken kaikkiaan kisasta sai hyvää kokemusta” Kuusikko toteaa.
Valmentaja Pauliina Savola kommentoi Kuusikon olevan yleensä todella varma suorittaja.
“Nojapuiden kireys oli erilainen kuin mihin olemme tottuneet, joten ehkä se saattoi vaikuttaa asiaan. Maisan oli vaikea löytää oikeaa rytmiä, ja sarja oli katkonainen”, Savola kertoo.
Suomalaisten keskinäinen tunnelma kisan aikana oli kuitenkin erittäin hyvä.
“Meillä on todella hyvä yhteishenki Maisan ja Adan kanssa, ja heidän kanssaan on mahtavaa kisata”, Ojala hehkuttaa.
“Ja vaikka tämä ei joukkuekisa olekaan, olemme silti kuin yksi tiivis joukkue”, hän lisää.
Lähde: Voimisteluliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Käsittämätön tapaus – lehmän potkaisu keskeytti alppihiihtäjän kauden
- Sikaria, aurinkolasit ja olut – suomalaistähti ihastutti maailmalla
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta