Uutispommi: Haamurajan ylittänyt Suomen ykkönen lopettaa uransa 28-vuotiaana
Kuva: Getty Images
Arttu Kangas jättää kuularingit. Viimeisin suomalainen 20 metrin ylittäjä ja kuulantyönnön moninkertainen Suomen mestari keskittyy nyt perhe-elämään sekä opintoihin Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella.
– Pitkään tätä mietin. Ratkaisevaa oli halu panostaa opiskeluun ja antaa enemmän aikaa perheelle. Kulunut vuosi on ollut aika hektinen, kun yritin yhdistää urheilua, opiskelua ja perhe-elämää. Aika meni paljolti urheiluun ja muusta jäi paljon uupumaan, Kangas sanoo.
Lempäälässä asuvan Kankaan, 28, perheeseen kuuluvat vaimo ja puolitoistavuotias tytär.
– Treenaamista olen muuten jatkanut, mutta kuulaan en ole tänä syksynä koskenut. Tämä oli ensimmäinen kerta minulle, kun mietin syksyllä uran jatkoa. En löytänyt sellaista motivaatiota jatkaa, kuin muina syksyinä. Se edesauttoi päätöstä, Kangas kertoo.
Kangas pelasi jääkiekkoa teinipojaksi. Hän aloitti kuulantyönnön isänsä Jarmo Kankaan ohjauksessa, mutta siirtyi pian Matti Yrjölän valmennukseen. Hän ehti olla myös kolme vuotta Mika Halvarin valmennuksessa ennen kuin palasi isänsä valmennukseen.
Kankaanpään seudun Leiskua läpi uransa edustanut Kangas työnsi ulkoradoilla 20,30 ja hallissa 20,18. Palkintokaapissa on yhdeksän Kalevan kisojen mitalia, joista seitsemän on kultaisia. Hallimestaruukilpailuista kultamitaleja heltisi kuusi.
– Silloin kun aloitin, en olisi uskonut, että tällaisia juttuja saavuttaisin. Luonnollisesti tavoitteet kasvavat matkalla, kun kehittyy urheilijana. Ihan kaikkea en saavuttanut, mitä sitten tavoittelin. Mutta pidemmälle pääsin, kuin aloittaessani koskaan ajattelin, Kangas sanoo.
Kangas ehti urallaan ottaa tuntumaa myös arvokilpailuihin. Hän edusti Suomea viidesti miesten EM-kilpailuissa joko ulkona tai hallissa. Alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Kangas oli neljäs ja alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa seitsemäs. Ruotsi-ottelun voittoa Kangas tuuletti kolmesti.
Maaottelut mukaan lukien Kangas on edustanut Suomea 24 kertaa miesten sarjassa ja lisäksi seitsemän kertaa nuorten maajoukkueissa.
– 20 metrin ylitykset ja varsinkin se ensimmäinen ovat jääneet itselleni parhaiten mieleen. Hienot muistot minulle jäi myös Suomen mestaruuksista ja maaotteluvoitoista, Kangas sanoo.
Kuulantyöntöä Kangas aikoo seurata innolla myös jatkossa, mutta kiinnostaako valmennus?
– Ei se ihan mahdottomuus ole. Laji kiinnostaa, mutta tällä hetkellä valmentaminen ei ole millään lailla tähtäimessä, Kangas sanoo.
Lajin kotimaisen tulevaisuuden Kangas näkee valoisana.
– Minusta siellä on hyviä tyyppejä, kuten Arttu Korkeasalo, Eero Ahola ja kumppanit. Odottelen sieltä seuraavaa 20 metrin työntäjää. Heillä on siihen mahdollisuudet ja pidemmällekin, Kangas sanoo.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen