Loistavaa! Suomalaisurheilija säväytti olympiafinaalissa – Hehkui onnea Ylen haastattelussa: ”Olen todella iloinen ja kiitollinen”
Freeski-laskija Anni Kärävä sijoittui Pekingin big airin olympiafinaalissa yhdeksänneksi. Kärävän kahden laskettavan hypyn yhteispisteet olivat 136,50.
Kärävä nosti karsinnan 12. sijaansa finaalissa kolme pykälää. Ylen haastattelussa Kärävä oli erittäin onnellinen finaalin laskuistaan.
”Olen todella onnellinen, että sain ländättyä kolme hyppyä. Olen todella iloinen ja kiitollinen, että saan olla täällä.”
Finaalissa laskettiin kolme laskua, joista paras ja heikoin laskettiin yhteen. Finaalin ensimmäisestä laskusta Kärävä sai hyvät 81 pistettä. Toisessa laskussa ote suksista jäi vajaaksi ja siitä kertyi 54 pistettä. Kolmas lasku oli paras, josta kertyi pisteitä 82,50, yhteispistein 136,50.
”Tietyllä tavalla tämä tuntui samanlaiselta kisalta kuin muutkin, mutta kokonaisuudessaan oli erilainen. Olen jännittänyt todella paljon tuolla ylhäällä. Kun tiedän, että niin monet katsovat tätä kotona. Se on myös hieno ja voimaannuttava fiilis”
Kilpailun voitti kiinalaisyleisön suursuosikki Eileen Gun pistein 188,25. Kisajännitystä oli ilmoilla, mutta Kärävä hallitsi hermonsa hienosti.
”Suoritusvarmuuteni oli yllättävän hyvällä tasolla. Se jännitys varmasti auttoi, että keskityin todella hyvin. ”
Kärävä kilpaili ensimmäistä kertaa olympialaisissa. Hänen oli määrä olla mukana jo neljä vuotta sitten Pyeongchangin talvikisoissa, mutta viimeisissä harjoituksissa ennen olympiamatkaa tullut loukkaantuminen vesitti kilpailemisen. Kärävän on määrä kilpailla Pekingissä myös slopestylessa, jonka karsinnat ovat sunnuntaina.
Slopestylen naisten karsinnat sunnuntaina 13.2. klo 4.00. Miesten karsintoihin osallistuu Simo Peltola, ne käydään maanantaina 14.2. klo 3.30.
Lähde: Ski.fi
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä