IL: Bubi Wallenius sai Seppo Rädyn kiehumaan – kun kamerat sammuivat alkoi tapahtua
Keskiviikkona 60 vuotta täyttänyt Seppo Räty muistetaan legendaaristen heittojen lisäksi myös ikimuistoisista kommenteistaan. Yksi unohtumaton sananvaihto nähtiin Stuttgartin vuoden 1993 MM-kisojen karsinnan jälkeen. Tässä Ylen video.
Räty jäi tuolloin karsintaan. Ylen Bror-Erik Wallenius jahtasi Rätyä stadionin ulkopuolella ja tiedusteli mieheltä kommentteja.
Räty ei ollut kovin innokas vastaamaan, mutta Wallenius oli sinnikäs.
– Mitä tapahtui karsinnassa? Wallenius kysyi aluksi.
– Ei mitään, Räty kuittasi.
Sen jälkeen puhuttiinkin Mersuista ja uran jatkosta. Iltalehti haastatteli aikanaan Walleniusta ja tiedusteli mieheltä tilanteesta. Tämä paljasti, mitä tapahtui kameroiden sammuttua.
Walleniuksen mukaan Räty oli harvinaisen kuuma tilanteessa. Yksi kysymys oli lopulta päällimmäisenä mielessä.
– Hän sanoi, että ”lopetetaan paskanjauhaminen, nyt tarjoat minulle tupakan ja kerrot, missä on lähin viinakauppa”. Vastasin, että tupakan voin tarjota, mutta viinakaupasta minulla ei ole mitään tietoa, Wallenius kertasi IL:lle.
Tässä Iltalehden juttu, jossa enemmän kommentteja tapahtuneesta.
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”