Suomalaiselle EM-mitalistille tällä kertaa takkiin heti avauskierroksella – ”Ketuttaa ihan saakelisti”
Viime vuonna Suomen kaikkien aikojen ensimmäisen aikuisten EM-mitalin voittanut Kalle Koljonen hävisi tällä kertaa ensimmäisellä kierroksella kolmieräisen kamppailun päätteeksi.
Koljonen (WR 67) kohtasi EM-kisojen ensimmäisellä kierroksella kovan vastustajan, kun hollantilainen, kisan neljänneksi sijoitettu Mark Caljouw (WR 26) asettui verkon toiselle puolelle. Ensimmäiset kaksi erää ottelu oli tasainen, Caljouw vei ensimmäisen erän 22-20 ja Koljonen toisen 21-17. Kolmannessa erässä Caljouw otti kuitenkin kentän haltuun ja passitti suomalaisen kotimatkalle lukemin 21-10.
– Tietenkin ketuttaa ihan saakelisti taas hävitä Caljouwille 3.erässä. Taisi olla 4.kerta putkeen. Naureskeltiin matsin jälkeen Markin kanssa, että pitäisikö vaan pelata 1.erä ja se ratkaisisi voittajan kun aina pelataan 3.erää, Kalle Koljonen kommentoi.
– Täällä on olosuhteet tosi haastavat pelata. Pallot ovat todella nopeita mikä sitten muuttaa peliä täysin. Etukentän pelaaminen on todella tärkeässä osassa peliä ja tämä osa-alue on mulle ollut aina heikompi alue. Harmittavaa, että turnaus tyssäsi heti alkuun, mutta en hävinnyt huonolla pelillä. Nyt täytyy palata vaan takaisin sorvin ääreen ja painaa kovempaa duunia, jotta nämä tiukat ottelut alkaa kääntyä mulle, hän päätti.
Sulkapalloliiton päävalmentaja Ville Lång on valmentamassa EM-kisoissa.
– Pallot oli nopeita, joten peli oli aika erilaista tänään, kuin joulukuussa Madridissa. Hollannin kaveri painoi taas tyypilliseen tapaan, lämpenee hitaasti ja liikkui kolmannessa erässä kaikista vikkelimmin. Se ehkä erotti kolmannessa erässä, että Caljouw oli vähän paremmin palloissa ja pysty kontrolloimaan peliä sitä kautta. Taistelua käytiin etualueen herruudesta kolmen erän verran, kun oli sen verran vaikeata saada nostettua palloa rajojen sisään, eikä kliiriäkään oikein voinut lyödä, päävalmentaja Ville Lång kommentoi Madridista.
Aamulla pelattiin myös sekanelinpeliä. Suomalainen Anton Kaisti haastoi tsekkiparinsa Alzbeta Basovan kanssa kisan kuudensiksi sijoitetun tanskalaisparin Mikkel Mikkelsenin ja Rikke Sobyn. Kolmessa erässä ratkaistiin tämäkin ottelu. Lopulta ennakkosuosikki Tanska eteni toiselle kierrokselle lukemin 21-17 17-21 21-19.
Lähde: Sulkapalloliiton tiedote
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”